 © Marjo U. 1. Emmi L. & sh-o Roomeo Ruiskukkaan saavuttuani odotin suurella innolla valmennustuntia. Heti aluksi Marjo otti meidät pieneen juttutuokioon, jossa hän pyysi meitä kertomaan odotuksiamme valmennustunnista ja aiemmista ajokokemuksista. Kerroinkin hänelle, kuinka omistin noin kymmenkunta valjakkohevosta, joiden kanssa kilpailin aktiivisesti noviisi ja avoimia luokkia. Roomeosta valjakkohevosena kerroin, kuinka kuuma ja malttamaton ori osasi valjakkokärryjen edessä olla. Orin kanssa olimmekin monet kisat tapelleet varsinkin kouluradoilla, sillä Roomeo on melko kovasuinen hevonen ja mielellään menisi vain lujaa kärryjen kanssa. Tulevaisuuden suunnitelmissa Roomeon kanssa olisi avoimet luokat, jotka kuitenkin häämöttivät vielä kaukana. Omana tavoitteenani olisi oppia ajamaan paremmin (ja samalla istumaan kärryjen kyydissä kunnolla) etenkin avoimia ja vaativia luokkia, sillä muutama hevoseni ovat yltäneet jo vaativalle tasolle valjakkoajossa. Olisihan se mukavaa itse ajaa omia valjakkohevosiaan. Kysymykseni Marjolle olikin heti alkumetreillä, miten saisin kuuman valjakkohevoseni rauhoittumaan ja miten pystyisin vaikuttamaan Roomeoon paremmin. Roomeon valjastaminen samalla ei tuottanut suurempia ongelmia, tosin ori hieman hirnui muille valmennushevosille. Kun lopulta olimme selvinneet maneesille ja kävelleet alkukäynnit, oli aika ottaa hevoset ohjastuntumalle. Roomeo tuntui melko jännittyneeltä, jonka epäilin johtuvan vieraasta paikasta sekä omista perhosistani vatsanpohjissa. Valmentajamme kävi näyttämässä minulle sopivan ohjaspituuden, ja kysyinkin heti omasta istunnastani häneltä. Olen nimittäin melko usein etukenossa ajaessani, joka rasittaa selkääni todella paljon. Volttiharjoitukset alkoivat Roomeon kanssa melko vauhdikkaasti. Ori alkoi pikkuhiljaa keskittyä työskentelyyn, mutta aluksi käyntivoltit eivät tuntuneet sujuvan millään. Roomeolla nimittäin oli tavanomaisesti vauhti päällä, ja ensimmäiset volttini kuluivatkin hevosen pidättelyyn ja rauhoitteluun. Lopulta kuitenkin Marjon hyvien neuvojen jälkeen sain kuin sainkin Roomeon rauhoittumaan ja käyntivoltit onnistuivat. Kun siirryimme käyntivolttien jälkeen harjoitusraviin, alkoi Roomeon vauhti taas epäilyttävästi kiihtyä. Pidättelin kuitenkin rauhallisesti oria ja ensimmäisten jättivolttieni (jotka taisivat muistuttaa lähinnä isoja ympyröitä) jälkeen ori oli vihdoinkin kuulolla ja alkanut jo kauniisti asettumaan sisälle. Muoto oli kuitenkin vielä hakusessa, sillä Roomeo myötäsi vain asettaessani sitä voltilla. Suoralle uralle päästessämme Roomeo nosti päänsä jälleen ylös ja vauhti alkoi kiihtyä. Valmentajan viisaat neuvot olivat siis tarpeen jälleen. Kun kuulin meidän harjoittelevan pysähdyksiä, olin kuin tuhannessa tuskassa. Epäilin suuresti aluksi, ettei pysähdykset onnistuisivat Roomeon kanssa ainakaan kovin hyvin, mutta taisin olla väärässä. Käynnistä tehdyt pysähdykset sujuivat odotettua paremmin, vaikka Roomeo ei olisi aina malttanut odottaa kolmea sekunttia kauempaa. Rauhallisella äänellä kuitenkin rauhoittelin oria, joka tuntui kuuntelevan minua. Kun pidensimme pysähdysaikaa kymmeneen sekunttiin, Roomeo käyttäytyi todella hienosti ja kuunteli käskyjäni tarkkaavaisesti. Ylpeä ajuri kertoikin valmentajalleen tämän harjoituksen sujuneen paljon odotettua paremmin, mutta en halunnut yrittää peruutuksia orini kanssa, nyt kun nämä pysähdykset olivat alkaneet sujua. Lisätty ravi on aina ollut Roomeon vahvin osa kouluratoja, niin valjakossa kuin kouluratsastuksessakin, joka oli tietysti ajurille mukava. Tässä vaiheessa Roomeo oli jo hakeutunut kauniiseen muotoon, ja oli täysin kuulolla. Ihmettelin, miten hevoseni saattoi olla näin rauhallinen sillä yleensä se vain innostui uusista harjoituksista lisää ja kuumeni entisestään. Kun tuli meidän vuoromme tehdä lisäys pitkällä sivulla, käytin sihinä-ääntä jo edellisen sivun jälkeisessä kulmassa ja Roomeo tajusi heti pidentää askeltaan. Kehuin oria suoran päätyttyä, sillä Roomeo ei ollut rikkonut laukalle, vaikka harvoin ori sitä tekikin. Seuraavien lisäysten aikana mielestäni orini suoritukset vain paranivat, ja saatoin olla ylpeä valjakkohevoseni puolesta. Kun annoimme pitkät ohjat ja aloimme kävellä välikäyntejä, olin onneni kukkuloilla - orini ei ollutkaan aivan toivoton tapaus! Kuuntelin tarkkaavaisesti valmentajan selostusta siirtymisten ja hevosten liikkeiden tärkeydestä. Tarkkuusajoharjoitukset tekivät hyvää niin minulle kuin Roomeolle. Itse olin huomannut nelipyöräisten kärryjeni kanssa, etten tuonut läheskään aina hevosta suoraan portille, koska en nähnyt keiloja kunnolla kärryistä. Roomeo oli kuitenkin nopea ja tarkka ajettava tarkkuusharjoituksissa, ja ainoat pallojenpudotukset olivatkin lähes kokonaan omaa syytäni. Tässä osiossa harjoitusta taisikin tarvita kuski enemmän kuin ajokki. Lopulta kuitenkin harjoitus alkoi sujua hyvin, ja uskalsinkin kokeilla pujottelua kaarevalla uralla myös laukassa. Tällöin kuitenkin kolme palloa tippui, mutta olinpahan saanut sellaistakin kokeilla Roomeon kanssa. Loppukäynnit sujuivat erittäin rauhallisesti ja rennosti, ja Roomeo olikin hiestä märkä ja väsyneen oloinen. Purin orin rauhassa yhdessä hevosenhoitajani kanssa, ja jätinkin orin hetkeksi lepäämään ja menin juttelemaan valmentajan kanssa. Kysymyksiä tuntui suorastaan syöksyvän päähäni, ja kyselinkin, millaisia harjoituksia kannattaisi harjoitella kotona kuuman orini kanssa. Lisäksi tietysti minun oli pakko kysyä, onko valmentajan mielestä meillä Roomeon kanssa toivoa avoimiin luokkiin vielä joskus. Kerroin valmentajalle, kuinka hevoseni parani alkuverryttelystä viimeisiin tarkkuusajoharjoituksiin suunnattomasti. Kehuin valmennustuntia oikein onnistuneeksi, ja kyselinkin jo seuraavan valjakkoajovalmennuksen ajankohtaa. Näin hyvälle tunnille taatusti tulen toistekin! Kiitoksia valmennukseen osallistumisesta ja palautteesta! Voin heti kättelyssä vakuutella sinut, että aivan varmasti Roomeossa on ainesta avoimiin luokkiin ja pidemmällekin, jos vaan olet valmis itse tekemään kärsivällisesti työtä asian eteen. Roomeo on näyttävä näky astellessaan tomerana valjakkovaljaissa kärryjen edessä, etenkin kouluosuudella olisi varmasti mahdollista yltää parempiin pisteisiin, kun vaan itse opit ajamaan hevosta sen vaatimalla tavalla. Toki myös maratonilla ja tarkkuudessa tulette kehittymään, mutta nuo osuudet vaatiivat hieman toisenlaista työskentelyä. Huomasin yhteistyössäsi Roomeon kanssa selviä puutteita valmennuksen aikana, onneksi nämä ovat helposti korjattavissa. Itse asiassa olette ajautuneet jonkinnäköiseen oravanpyörään, josta haluan ehdottomasti saada sinut irti! Kerroit heti kättelyssä, että ori on kovasuinen ja malttamaton kärryjen edessä. Hevosen luonteesta sain kuitenkin sen käsityksen, että se muutoin on melko kiltti ja rauhallinen, myös ratsastaessa kuuliainen ja hyväkäytöksinen. Oletko ikinä miettinyt, mistä tämä ero kärryjen edessä johtuu? Ilmeisesti hevonen on opetettu valjakkoajoon vasta ratsukoulutuksen jälkeen? Tästä voisin päätellä, että ainakin jollain asteella Roomeon on vaikea ymmärtää apuja yhtä selkeästi kuin selästä käsin. Hevonen ei saa pohjeapuja laisinkaan, ratsastaessahan ne ovat jopa ohjasotetta tärkeämmät, valjakossa lähes kaikki avut kohdistuvat hevosen suuhun. Huomasit myös itse istuvasi etukenossa. Teet tämän vain ja ainoastaan sen takia, että Roomeo on kuuma ja malttamaton kärryjen edessä, jolloin pidätät sitä enemmän ja pidät ohjat mahdollisimman lyhyenä. Ori kokee tämän paineena suussaan ja heittelee päätään yrittäessään vapautua ohjien kiristävästä otteesta. Kaikkein selkeimmin tämä tuli esille lisätyn ravin harjoittelun jälkeen. Huomasit itsekin, että ori oli rauhallinen ja kuuliainen. Kerrankin annoit sen ravata kaikessa rauhassa, komean lisäyksen kera, kiskomatta ohjista! Lähes koko tunnin sain huomautella pidemmästä ohjasta, ja kuten todettu, tämä tehosi. Tuntumalla hevonen tulee tietysti olla, etteivät ohjat ihan löysänä roiku. Kovemman kuolaimen vaihtamista en teille suosittele, vaikka esim. maastossa se saattaisikin olla hyödyllinen. Vai onko teillä maastossa samaa ongelmaa, meinaako hevonen lähteä käsistä? Oikeastaan pahin mitä voit tehdä, on jäädä ohjiin roikkumaan yrittäessäsi hidastaa vauhtia. Kunnolliset ja suht lyhyet pidätteet tasaisin väliajoin toimivat huomattavasti paremmin, myös maneesissa. Ajotreenin lisäksi suosittelisin sinulle ja Roomeolle harjoituksia maasta käsin. Juoksutusta, talutusta, mitä vain, missä käytät selkeitä ääniapuja. Valjakkohevosen tulee osata lisätä ja hidastaa vauhtinsa pelkän äänen perusteella, vaikka periaatteessa esim. kouluradalla ajaessa ollaankin mahdollisimman hiljaa. Etenkin hidastavan äänen merkitys on tärkeä, osaahan hevonen juoksuttaessa pysähtyä kun niin haluat? Esimerkkinä tästä voisin kertoa tapauksen, kun olin yksin maastossa ajamassa nuorella orilla, hevonen pelästyi jotain (vieläkään en ole keksinyt mitä), ja lähti pukkilaukkaa viilettämään eteenpäin kärryt perässä. Molemmat ohjat putosivat käsistäni hevosen jalkoihin. Toisen ohjan sain noukittua käteeni toisen jäädessä takajalan ympärille. Pelkillä ääniavuilla sain hevosen hidastamaan täydestä laukasta metsätiellä. Luojan kiitos se tiesi mitä ääniavut tarkoittavat. (tämä on muuten tositapahtuma!) Hevosen rauhoittamisen lisäksi tulisi sinun pystyä pitämään itsesi rauhallisena. Oravanpyöräänne liitty sekin, että alat itse hermostua hevosen ollessa levoton, jolloin entistä enemmän hinkkaat sitä ohjilla ja käytät epämääräisiä apuja. Jos asia on niin, kuten epäilin, että Roomeo on vasta ratsukoulutuksen jälkeen opetettu ajolle, on tämä entistä tärkeämpää. Hevosen tulee saada selkeä palaute siitä, että se on tehnyt oikein. Roomeon tapauksessa paineen poistaminen, eli ohjien löysääminen on luultavasti paras palkka. Kaiken kaikkiaan olette ehdottomasti kehityskelpoinen pari! Kuskilla ja hevosella on molemmillaan vielä paljon opittavaa, mutta kun yhteinen sävel löytyy, alkaa touhu varmasti sujua paremmin. Muista, että Roomeo ei ole automaatti, vaan se vaatii sinulta paljon ajaessasi. Se ei korjaa virheitäsi, eikä tiedä mitä haluat, ellet osaa sitä itse selkeästi hevoselle kertoa. Ajattele tätä, kun ori seuraavan kerran alkaa teputtaa päätään viuhkoen kärryjen edessä. Volttityöskentely on hyvä tapa saada hevonen rauhoittumaan, samalla voit itse pohtia ohjasotetta myötäämällä kunnolla ulko-ohjalla, ja ennen kaikkea, antamalla hevoselle tilaa liikkua. marjo ------------------------------------------------------ 2. Jenna L. & rp-o Splash Olimme odottaneet Sakun kanssa innolla valmennusta, nimittäin meistä oli erityisen mukavaa tulla ohjattuun ajamiseen. Kisailemme vieläkin Sakun kanssa valjakkoajoa, ja kouluratsastusta. Mitä sitten odotimme tunnilta? Odotimme lähinnä hyvää liikuntaa molemmille, ja varsinkin Sakulle, josta on tullut hyvin kankea vanhetessaan. Saku on valjakkoajohevosena kuuliainen, herkkä ja ennen kaikkea vanha konkari. Saku on joskus malttamaton, mutta joskus saattaa olla raipalla kovaakin hommaa! Olemme ajaneet kisoissa noviiseja luokkia. Joskus Saku on mennyt parivaljakkona erään toisen ponin kanssa, mutta minun kanssa kisaillessa on Saku mennyt yksin vain noviiseja luokkia. Meille tuskin tulee minkäänlaisia ongelmia, sillä Saku on mukava ja varma poni. Katsoimme yhdessä erilaisia varusteita, joka olikin minulle hyväksi. Välillä meinasi pääni seota tavarapaljoudesta, mutta kyllä minulle paljon mieleenkin jäi. Saku olikin jo saanut kävellä aika kauan ja otin sen kevyelle ohjastuntumalle. Saku tuntui hyvin kankealta heti aluksi. Olimme melko lähellä edellä olevaa hevosta ja hidastin Sakun vauhtia. Marjo tuli näyttämään miten ohjia pidettiin oikein ja huomasin, että olin pitänyt hieman väärällä tavalla ohjia ja piiskaa: ei mikään ihme että niiden käyttö yhdessä oli ollut vaikeaa. Piiska meinasi aluksi luisua Sakua kohti, mutta Marjo huomautti asiasta, ennen kuin Sakuun olisi osunut. Kiristin hiukan ohjia, sillä ne olivat melko löysät. Huomasin eron heti, kun Saku kuunteli ohjia ja tunsin Sakun suunpielet tuntumaa vasten. Marjo käski suoristaa selkääni välillä ja suoristin sen, kunnes taas valuin alas. Marjon monista huomautuksista kuitenkin sain oikaistua selkääni melko hyvin. Kun aloitimme kunnon verkan, aluksi se oli melko tuskaa. Saku oli mahdottoman väärässä, eikä halunnut millään kääntyä tai reagoida ohjeisiini. Kun tulin lyhyelle sivulle aloin kääntämään. Käänsin sisäohjasta, vähän liiankin rajusti, ja helläsin ulko-ohjasta. Voltistamme tuli omituisen mallinen, mutta jatkoin silti vaan työskentelyä. Seuraavan kerran lyhyelle sivulle tultaessa aloitin voltin jälleen. Hölläsin ulko-ohjasta ja käänsin sisältä. Piiska piti ulkokyljen kuitenkin kunnossa. Voltista tuli melko hyvä ja kehuin Sakua. Siirryimme raviin ja vaikka pari muuta hevosta innostui kovin, Saku lähti löysää ravia jolkottamaan eteenpäin. Kiitin Sakua, ettei se lähtenyt tänään kaahailemaan. Olin aivan toisen hevosen kärryissä kiinni ja hidastin Sakun käyntiin. Siirsin Sakun takaisin raviin, kiitin jälleen. Lyhyelle sivulle tultaessa jännitin hiukan. Käänsin Sakua voltille, mutta pidin aika paljon ulko-ohjasta kiinni. Saku ei pitänyt lainkaan, mutta jatkoi vaan nöyrästi eteenpäin. Volttimme venähti jättimäiseksi ympyräksi, mutta selvisimme ainakin takaisin uralle. Teimme vielä lisää voltteja ja pikku hiljaa aloin oppia ja Sakukin meni nätisti voltin. Saku alkoi pikkuhiljaa myötäämään niskastaan ja helläsin jälleen hieman sisäohjasta. Sakukin kiitti heilauttamalla häntäänsä iloisesti. Saku myötäsi jo todella hyvin ja voltit olivat jo melko kauniita ja Saku oli vertynyt, eikä ollut niin kankea. Puhuimme temponvaihteluiden tärkeydestä kouluohjelmassa ja kuuntelimme innostuneena, tosin Saku oli hieman malttamaton. Marjon annettua merkin pysäytin Sakun hyvin rajusti ja saku lähtikin peruuttamaan. Hölläsin ohjaa ja otin askeleen eteenpäin ja pysäytin uusiksi. Nyt osasin olla hellämpi kädestä ja Saku olikin paikoillaan kunnes aika kului ja käskin Sakun eteenpäin. Otimme useampiakin pysähdyksiä ja Saku alkoi ymmärtämään minua paremmin. Kymmenen sekunnin pysähdys oli jo melko vaikea, mutta kyllä Saku melko hyvin jaksoi odottamaan. Otimme hieman peruutusta, mutta Saku ei ollut siitä erityisen innoissaan. Aloimme menemään lisättyä ravia. Ohjasin Sakun pitkälle sivulle ja hölläsin ohjia ja annoin piiskaa. Saku lähti löysästi löntystämään eteenpäin ja olin hieman nolona. Marjo kehotti minun pitämään Sakun koossa ja siitä lähteä kasvattamaan ravia, ja yritin seuraavalla kerralla tehdä niinkuin Marjo sanoi. Saku lisäsi hienosti ravia ja kiitin kovin. Seuraavat kerrat meni mielestäni tosi hyvin. Sakussa on se hyvä puoli, että se ei millään ainakaan rupea laukkaamaan kärryjen edessä: se helpotti asiaa paljon. Löysäsin ohjat ja Saku puuskuttikin aika lailla. Kuiskasin sakulle "taidat tulla jo vanhaksi". Saku vain löntysti pää alhalla rauhallisesti eteenpäin. Juttelimme samalla jälleen kaikkea ja Sakukin tuntui kuuntelevan keskellä juttelevaa Marjoa. Lopuksi tuli Sakun ja minun lempiosuus: tarkkusradan harjoittelua. Marjo laittoi pitkän sivun vierustalle muutamia portteja ja katselimme innoissamme niitä. Saku pujotteli nätisti ja ketterästi, mutta silti yksi pallo tipahti. Kiitin kuitenkin sakua: olihan se mennyt niin vetreästi ja kiltisti niistä lävitse. Koitimme Sakun kanssa tulla laukassa portteja, ainoa ongelmani oli saada Saku laukkaan, mutta kun se nousi menimme portit. Ensimmäisen pääsimme puhtaasti ja toisenkin, mutta kolmannesta putosi pallo, eikä mitenkään hipaisulla, vaan täydellisellä tönäisyllä. Ihan hyvä mielestäni. Kävelimme loppukäynnit ja kiitin Sakua hyvin monesti. Purimme hevoset. Juttelimme tunnin kulusta ja kiittelin Marjoa ikihyviksi. Saku paljasti itsessään mahtavia puolia, ja olen varma että tästä valmennuksesta on hyötyä vielä kun kisaamme hieman koulua ja valjakkoajoa. Kiitos Marjo todella paljon! Kiitoksia itsellenne osallistumisesta! Oli mukava saada vähän vanhempikin konkari nuorukaisten joukkoon ajelemaan. Taisit mainita Sakusta, että sen kanssa toimiessa tulee ihmisen olla kaikin puolin päättäväinen ja varma? Ori saattaa pomottaa pienempiä ja yrittää niskan päälle toisinaan? Heti alussa katselin teidän menoanne, että mahdatkohan vaatia hevoselta tarpeeksi? Oletko itse kuinka paljon valjakkoajoon perehtynyt? Jotenkin voisin nimittäin kuvitella, että tällä orilla riittäisi rahkeita pidemmällekin. Tietysti vain, jos olet itse halukas sitä treenaamaan ja kisaamaan, vaikka onhan tuolla jo ikääkin kertynyt.. Saku tosiaan vaikutti kärryjen edessä kuuliaiselta vanhalta konkarilta, sinänsä hyvä, että olet ainakin saanut itsellesi hyvän opetushevosen käsiisi. Huomasit varmaan itsekin harjoituksen alussa, että kun sait oman istuntasi ja raipan käyttösi hallintaan, myös hevonen muuttui kuuliaisemmaksi avuille? Sakulla menee ilmeisesti jonkin aikaa verkatessa, ennen kuin varsinaisen työskentelyn voi aloittaa? Hyvin tuo kuitenkin alkoi volttien myötä taipua ja hakeutua tuntumalle. Kehottaisin sinua ajamaan Sakun kanssa paljon muitakin kaarevia uria volttien lisäksi. Oikeastaan kaikki ratsastusradan tiet ovat myös valjakkoon hyvin soveltuvia. Kaarevat urat ja kahdeksikko on hyvä tapa käännellä ja väännellä hevosta eri suuntiin, etenkin harjoitusravissa työskentely koulukiemuroilla on tehokasta Sakun tapaisille hevosille. Joudut itse keskittymään sataprosenttisesti ohjasapuihisi, myötäyksiin ja käännöksiin, samoin hevonen on koko ajan ohjauksesi varassa, eikä voi itse 'päätellä' mihin haluat sen menevän. Ajamalla aina ratsastusradan kirjaiten mukaisesti huomaat myös helposti, jos käännökset ovat aivan eri kokoisia tai jos esim. toiseen suuntaan kääntyminen on vaikeampaa kuin toiseen. Jos Saku on laiska liikkumaan eteenpäin on temponvaihtelu aina hyvä tapa herätellä hevosta. Käyntiä, ravia, pysähdyksiä, ravia, käyntiä, lisättyä ravia, kaikkea vaihtelevasti ja johan joutuu hevonenkin keskittymään. Lisäykset onnistuvat aina parhaiten, kun hevonen on täysin kuulolla ja hyvin hanskassa. Kun voit olla varma siitä, ettei Saku ota laukalle, voit rauhassa antaa hyvin selkeät avut lisäykselle. Kunnon ääniapu, vaikka maiskautuskin, ohjilla näpäytys ja ehkä raipalla huomautus takapuolelle. Lisäyksen noustessa ohjilla hieman myötäystä ja kiitos hevoselle. Lisäystä kannattaa myös ajaa muutenkin kuin pitkällä sivulla, esim. kokorataleikkaa on tyypillinen paikka lisätylle raville kisoissa, usein vielä molempiin suuntiin. Laukkaako Saku maastossa? Voisit joskus hyväpohjaisella metsätiellä kokeilla, kuinka hyvin pojasta lähteekään liikettä ravissa. Poneilla kun lisäys ei ole läheskään yhtä näyttävä liike kuin isommilla hevosilla. Maastossa tosin useimmat hevoset ottavat herkästi laukalle kärryjen kanssa. Siinä mielessä olisi hyvä tehdä selkeä ero lisäyksen ja laukannoston välille, jos haluat laukankin pyynnöstä opetella nostamaan. Maratonilla ja tarkkuusrdallakin toisinaan laukka on tärkeä askellaji, etenkin vaativammalla tasolla kun sekunneista kisataan. Sinuna treenaisin valjakkoajoa ihan tosissaan ja kasvattaisin ponin kuntoa. Jos et itse ole valmis kisaamaan korkeammalla tasolla, antaisin Sakun vaikka pariin kertaan jonkun muun ajettavaksi. Hevosessa on selvästi kapasiteettia ja taitoa, kun siltä vaan vaaditaan tarpeeksi. Vaikka treeni olikin rankka, siinä tuskin oli Sakulle varsinaisesti mitään uutta tai ihmeellistä? Poni toimii todella hyvin kärryjen edessä, kun sen ensin saa lämmiteltyä ja kunnolla tuntumalle. Saku on varmasti taitava myös maratonesteillä ja tarkkuusradan pieniä kurveja ajettaessa? Toivottavasti joskus pääsen näkemään tämän ponin 'tositoimissa'! marjo ------------------------------------------------------ 3. Ellen M. & she-t Edenelle Francine Ensimmäiseen ongelmaan törmäsimme Nannyn kanssa jo kotitallilta lähtiessä - poni nimittäin päätti laittaa hihnat kiinni kuljetusautoon mennessä, ensimmäistä kertaa elämässään. No, onneksi muistimme varsin pian, että tamma ei ollut aikaisemmin matkustanut yksinään joten ehkäpä se laittoi vastaan sen takia. Lastaukseen avuksi tullut tallimestarini lähti sitten hakemaan Nannylle kaveriksi toisen ponin, joka lähti kohti Ruiskukkaa seuraneitinä ja niinpä pääsimmekin matkaan, vajaa puoli tuntia alkuperäisestä aikataulusta jäljessä. Onneksi ylimääräistä aikaa oli kuitenkin varattu suht reilusti, sillä totutun tavan mukaisesti kaikki ei kuitenkaan mene niin kuin pitäisi ja todennäköisyys tähän tietysti kasvaa kun on kuitenkin suht nuori ja kokematon poni kyseessä. Paikalle Ruiskukkaan saavuimme siis jotakuinkin oikeaan aikaan ja ensimmäisenä tutustuimme hieman toisiimme ja työtovereihimme, eli mukana oleviin hevosiimme. Viidestä valjakosta kaksi oli poneja ja kolme hevosia, Nannyn ollessa pienin osallistujista. Hieman kieltämättä arvelutti lähteä samaan maneesiin kahden suomenhevosorin kanssa, mutta ajattelin, että todennäköisesti hevoset olisivat kuitenkin osaavissa käsissä eikä me pikku palleron kanssa jäätäisi kenenkään jalkoihin. Vaikka olenkin ajanut valjakkoajoa kilpaa aina vaativissa luokissa saakka jo varsin kauan, katsoin silti hyödylliseksi lähteä Nannyn kanssa Ruiskukkaan oppia saamaan. Muiden pitämät valmennukset ovat virkistäviä niin ponille kuin itsellenikin ja lisäksi minua kiinnosti kovasti Marjon käyttämät tehtävät ja tavat, joilla nimenomaan tämän tason hevosia opetettaisiin. Lisäksi Nannyn koulutus ei ole sujunut ihan suunnitelmien mukaan, joten olin erittäin kiinnostunut kuulemaan ulkopuolisen mielipiteen tilanteesta. Tamma saa nimittäin välillä aivan täydellisiä stoppikohtauksia, varsinkin kentällä työskennellessä. Aluksi luulin, että niskuroiminen olisi johtunut liian vaativista tehtävistä ja siitä, että ponilta olisi alettu vaatia liian nopeasti sen kehitykselle sopimattomia asioita, mutta ponin oltua melkein puoli vuotta lähes täydellisellä lomalla nelivuotiaana ei ongelmat kadonneet mihinkään. Poni siis saattaa kesken harjoituksen pysähtyä tarvittaessa vaikka lähes suoraan laukasta ja jäädä niille sijoilleen ja kieltäytyä liikkumasta yhtään minnekään ja tätä saattaa jatkua siis puolikin tuntia. Mitään fyysistä syytä asialle ei pitäisi olla, eläinlääkäri on ponin tutkinut korvista jalkoihin ja hierojallakin on käyty. Lisäksi tamman yleiskunto on kuitenkin hyvä, se liikkuu eteenpäin näitä satunnaisia kertoja lukuun ottamatta mielellään ja sillä ajetaan paljon maastossa. Varusteissakaan ei pitäisi olla mitään vikaa, asiaa vielä pohdittiin erikseen valjastuksen yhteydessäkin. Maneesiin päästyämme Nanny tuntui oikein mukavalta, se pisteli iloisesti korvat pystyssä reipasta käyntiä menemään, vaikkakin välimatkojen pito oli tietysti välillä hiema hankalaa kun osa valmennuskavereista asteli hieman pidempiä askeleita. Aluksi käytiin läpi kuskin asentoa ja apujen antoa. Vanha tuttu ongelma pisti hyvin esiin, en tunnu pääsevän millään etukenossa könöttämisestä eroon. Sama juttu se on kouluradalla hevosen selässä, ryhti ei millään meinaa pysyä, varsinkaan heti kun sitä lakkaa aktiivisesti ajattelemasta. Kuskien tyypillisimpien ongelmien käsittelyn jälkeen siirryimme hevosiin, ensimmäinen tehtävä, käyntivoltti, onnistui ihan hyvin, varsinkin kun voltti oli kuitenkin melko suuri, varsinkin meille ;) Raviin siirtyessä Nanny sitten hieman lapselliseen tyyliinsä meinasi vähän innostua, harjoitusravi oli muutamasta ensimmäisestä kierroksesta varsin kaukana, mutta jatketun volttiharjoituksen avulla sain ponia selvästi paremmin kuulolle ja alkoihan se loppujen lopuksi mennä ihan sievästi, jopa hakeutua muotoon, hieman kömpelösti tosin mutta kuitenkin. Käyntiin siirtyminen olikin neidin mielestä vähän tylsää puuhaa ja ensimmäisten käyntipysähdysten aikana se nosteli protestinomaisesti päätään ylöspäin, vaikka yritinkin ohjata sitä mahdollisimman pienillä pidätteillä, ettei suuhun tulisi liikaa painetta. Lisäksi viiden sekunni paikallaan olo tuntui olevan Nannylle ihan liikaa, ponineiti huitoi hännällään ja potkaisihan se pari kertaa mahansa allekin takajalallaan protestiksi. Loppujen lopuksi tämäkin harjoitus sujui kuitenkin ihan hyvin, tosin peruuttaminen me jätettiin suosiolla vähän kokeneemmille hevosille. Paikallaan seisomisen jälkeen Nanny taas innostui huomattavasti huomatessaan, että pääsimme menemään taas hieman vauhdikkaammin. Tehtävänä olis siis lisätty ravi, joka tosin ensimmäisellä kerralla lähti vähän lapasesta. Nanny oli sitä mieltä jo huomatessaan ensimmäisen valjakon kiihdyttävän vauhtiaan, että mehän tehdään sama perässä ja jo lisäystä edeltävällä lyhyellä sivulla poni tuntui siltä että se olisi lentoon lähdössä. Ei siihen sitten kovin suurta merkkiä tarvittu, kun poni katsoi asiakseen tehdä siistin laukannoston harjoitusravista ja heittää muutaman laukka-askeleen jälkeen pari ilopukkiakin kaupan päälle. Käyhän se tietysti niinkin, mutta teimme kuitenkin saman harjoituksen heti perään uudestaan, jolloin Nanny tuntui ymmärtävän hieman paremmin mitä siltä pyydettiin. Nanny oli kuitenkin sen verran tohkeissaan, että muutaman seuraavankin kerran meinasi ravi lipsua vähän laukan puolelle, mutta neiti korjasi tilanteen kuitenkin yleensä itse, viimeistään pienen pidätteen avulla. Lopulta Nanny sai purettua innostuneisuutensa todella hienosti, ei se ehkä mikään kympin lisäys ollut, mutta tämän tasoiselle ja ikäiselle ponille aivan mahtava suoritus, tai ainakin itse olin sitä mieltä. Nanny saikin parhaan suorituksensa jälkeen pitkät ohjat ja paljon kiitosta. Toki meillä on vielä paljon matkaa hyviin kokonaisiin suorituksiin esimerkiksi kilpailuissa, mutta pienistä paloista se kokonaisuus koostuu, joten siinä mielessä Nannyn kanssa on ihan rohkaisevaa tehdä töitä. Kyllä ne onnistumiset tulevat sattumaan joskus samallekin kilpailuviikonlopulle... Ennen loppukäyntejä oli ohjelmassa vielä keilojen välistä pujottelua helpohkolla harjoituksella, jonka tyyppisiä olemme tehneet kotonakin paljon käynnissä ja ravissa. Harjoitus menikin ihan hyvin, mutta jättäydyimme taas pois vaikemmasta harjoituksesta, eli laukassa pujottelusta, ihan suosiolla, sillä Nanny oli toiminut todella hienosti koko päivän ajan. Vähän tosin harmitti, että neiti ei saanut "kohtausta", sillä olisin ainakin saanut vinkkejä asian käsittelyyn, mutta toisaalta parempihan se näin päin on.. Vähän melkein tuntui siltä, että toivottavasti kaikki valmennuksessa olleet uskoivat millainen poni voi oikeasti olla välillä, sillä "ihmisten ilmoilla" se käyttäytyi kuitenkin juuri niin kuin viisi vuotiaan nuoren ponin tulee käyttäytyä, tai oikeastaan melkein paremmin vielä. Intoa tuntui riittävän ja pieni häsläys voidaan laskea kokemattomuuden piikkiin. Kävelyn jälkeen ei ollutkaan oikeastaan paljon muuta ohjelmassa kuin loppuyhteenveto ja valmentajan kiittäminen, Marjo otti hienosti huomioon valjakkojen erilaiset lähtökohdat ja katsoi tehtävien annon myös tason mukaan, joten kaikki varmasti oppivat tunnista jotain :) Samalla huomasin itse hyvin minkä takia en varmasti tule minkäänlaisia valmennuksia ihan hetkeen itse pitämään, minulla ei varmasti riittäisi pinna selittää samaa asiaa kymmentä kertaa uudestaan tunnin aikana (juu, koitan kyllä istua siellä kuskinpukilla selkä suorana mutta..). Kilpailuissa näemme aivan varmasti, tilaisuudesta rohkaistuneena päätin ilmoittaa Nannynkin ainakin kokeeksi muutamaan noviisiluokkaan, toivoa sopii että emme nolaa itseämme aivan totaalisesti, mutta sattuuhan sitä paremmissakin piireissä ;) Olipa ihanaa saada edes yksi shetlanninponi valmennukselle mukaan! Pelkäsin jo, että pelkkiä 'isoja heppoja' uskaltautuisi valmennukselle. Vielä mukavempaa oli tietysti saada oman kisaponin kasvattajaa valmentaa. Ei näytä olevan Nanny sukua Edenelle Lukittarelle, mutta Tarasta voin kyllä todeta, että osaat sinä hevosen valjakkoajolle opettaa! Kiitos kuitenkin, että olit mukana! Tuosta voi jo päätellä jotain, että poni ei suostunut menemään yksin koppiin. Tamma on vielä nuori ja ilmeisesti kokematon? Shetlanninponin sisulla ja omapäisyydellä onneksi pusketaan läpi vaikka harmaasta kivestä, harmittavan usein vaan ponin päättämällä tavalla. Ehdottomasti hyvä kuitenkin, että otitte seuraneidin mukaan, kyllä aina valmennuksen ajaksi majapaikka vierailevalle tähdellekin löytyy. Olet selvästi opettanut valjakkoajon perusteet Nannylle hyvin. Valjastuksessa osasi käyttäytyä hyvin, samoin liikuminen kärryjen edessä vaikutti luontevalta ja hallitulta. Olisinpa halunnut kuulla lisää tuosta ongelmastanne, parin hevosen kanssa olen itse törmännyt vastaavaan. Onko tämä pysähtely alkanut tietyssä vaiheessa, vai onko sitä ilmennyt aina? Onko tammalle sattunut jotain (vaikka ihan pientä ja merkityksetöntäkin), minkä et olisi voinut edes ajatella johtavan myöhempiin seurauksiin? Tuleeko pysähdys aina tietyn liikkeen tai esittämäsi pyynnön jälkeen? Aina tietyssä paikassa? Pysähtyykö maastossa? Treenaatteko muuten aina samassa maneesissa/kentällä? Olisiko mahdollista, että poni on yksinkertaisesti tylsistynyt paikkaan? Merkittävää on myös se, treenaatko yksin, vai onko Nannyllä kaveri mukana? Miten aloitit sen ajotreenin, ajoitko silloin yksin vai kaverin kanssa? Entä miten itse käyttäydyt, kun poni alkaa niskuroida? Hevosilla kun on tapana oppia heti kaikki väärät tavat, oikean käytöksen oppiminen onkin huomattavasti hankalampaa.. Yksikin periksi annettu tottelemattomuus (siis puhdas tottelemattomuus, ei se, että hevonen ei ymmärrä mitä siltä haluat) voi kostautua myöhemmin. Etenkin, kun kyse on shetlanninponeista! Olet varmasti huomannut, että jos joku rotu osaa keksiä omaa tekemistä, niin tämä? Jotain tästä ongelman laadusta kertoo myös se, että koko valmennuksen ajan neiti käyttäytyi kuin unelma! Tästä voisin päätellä, että maisemanvaihdos teki ponille hyvää. Nanny oli selvästi enemmän kuin innoissaan päästessään uuteen maneesiin kaikkien vieraiden hevosten ja äänien keskelle. Kenties itse myös keskityit ohjastamiseen paremmin kuin yleensä. Kuinka usein ajat Nannyllä suhteessa sen saamaan muuhun liikutukseen? Oletko yrittänyt tehdä ajotreenistä ponille hauskaa? Voisit vaikka joskus irtojuoksuttaa (tai hypyttää) Nannyä vapaana samassa paikkaa, missä ajoa treenaatte. Samoin ajaessa on muistettava vaihtelevat kuviot, helpot ja vaativammat harjoitukset oikein suhteutettuna, sekä ehdottomasti selkeä kiitos hevoselle, kun se toimii oikein. Nuoreksi poniksi Nanny toimii erittäin nätisti kärryjen edessä, kuten jo mainitsinkin. Selvää epävarmuutta ja keskittymiskyvyn puutettu on kuitenkin vielä havaittavissa, ja niin saa tässä vaiheessa ollakin. Poni ei täysin keskity pyyntöihisi, se selvästi samalla tarkkailee ympäristöä ja muita hevosia kiinnostuneena kaikesta mitä maneesissa tapahtuu. Etenkin äkilliset stopit huomioon ottaen on parasta tehdä ajamisesta ponille kivaa vaatimustason kasvaessa vähitellen. Muista aina lopettaa onnistuneeseen suoritukseen! Jos esim. poni tekee täydellisen kahdeksikon ensimmäisellä kerralla, on aivan turha alkaa ajaa perään toista kahdeksikkoa. Tällä kertaa Nanny kuitenkin oli pysähtelemisen sijaan täydessä vauhdissa ja hauska näky töpöttäessään innoissaan kärryjen edessä. Volttiharjoituksilla sekä erinäisillä muillakin teillä saat ponin hyvin hanskaan, esim. vauhdin kasvaessa liiaksi. Nuorelle hevoselle on myös tärkeää kertoa selkeästi mihin mennään, pitää ohjasote tasaisena ja vakaana, pidättää ja myödätä oikeassa suhteessa sekä käyttää paljon ääniapuja. Tässä tuskin sinulla on vaikeuksia. Muistathan pysähdyksiäkin treenatessa, että liikkeelle lähdetään vasta sitten, kun poni seisoo pienenkin hetken kaikki neljä jalkaa maassa paikoillaan! Tämä aika voi olla vaikka sekunnin, mutta tärkeää on, että palkka tulee oikeasta asiasta. Nannylle selvästi eteenkäskevä apu oli paras palkka pysähdyksessä. Ihan hyvä, että jätit laukkaharjoituksen lopusta pois. Tärkeää on itse muistaa edetä maltilla (mikä on vaikeaa, kun on tottunut ajamaan vaativankin tason hevosia, tiedän!), mutta on hyvä muistaa, että lopussahan se kiitos seisoo. Menkää ihmeessä kisoihin vaan, ponille tulee kokemusta lisää ja vähän vinkkiä siitä, mitä tämä laji oikeasti pitää sisällään! Kukaan teitä ei ulos naura, se on ihan varma. Maratoninkin voi nuorella ponilla ajella ihan rauhassa ja ottaa kokemuksen kannalta, ei niinkään pokaalit mielessä. Epäilen jopa, että näille stopeille saattaa tulla vähitellen loppu, kun poni itse tajuaa, että on huomattavasti hohdokkaampaa liikkua eteenpäin, kuin nököttää paikallaan ja saada raipasta ;) Valjakkokisoissa näyttää lähes jokaisella hevosella olevan hauskaa, viimeistään sitten maratonilla. Pidä ihmeessä sinäkin valmennus, olisin innokas tulemaan! Mikään ei ole palkitsevampaa, kuin nähdä, kuinka paljon valjakko edistyy jopa lyhyen tunnin aikana. Kuinka ohjastaja ottaa neuvoista vaarin ja hevonen alkaa elää kuin uudella tapaa kärryjen edessä yhteistyön parantuessa. Vielä upeampaa on nähdä tämä sama valjakko myöhemmin kisakenttien tähtenä ja muistella silloin sitä kauan sitten järjestettyä valmennusta, kun nuo kaksi vasta hakivat toisiaan ja tutustuivat valjakkoajon saloihin.. marjo ------------------------------------------------------ 4. arpic & Madchenhaft Saavuin Sennin kanssa valmennukseen hyvin innostunein mielin, sillä itse en ollut kovin perehtynyt valjakkoajoon. Tiesin kuitenkin Sennin osaavan käyttäytyä. Laitoin tamman kuntoon ja kun kaikki olivat paikalla, aloitimme keskustelunpätkällä. Kerroin, että valmennukselta odotin ennen kaikkea neuvoja itsenäiseen treenaukseen, sillä itse en ole kovin hääppöinen ajaja. Sennistä sanoin sen olevan kiltti rauhallinen tamma, jolla on kisattu syntymämaassaan ennen Suomeen muuttoa hiukan. Omien kotitreenien jälkeen tiesin myös kertoa, että ongelmia meillä on verryttelyssä. Senni ei millään tahtoisi alussa rauhoittua, mutta lopputunnista se on aina ollut mukava sähäkkä ajettava. Tulevaisuuden suunnitelmiksi mainitsin tietysti kilpailut ja erityisesti maratonin. Senni alkoikin jo hermoilla ja lopetimme löpinät sikseen. Kyselin kaiken mitä mieleen kärryistä juolahti, meillä kun oli normaalit kaksipyöräiset kärryt juuri ostettu, ennen oli ravihevosten koppakärryillä ajeltu. Hyvä että kyselin, sillä Marjo kertoi, että maratonille tarvitaan nelipyöräiset kärryt. Sellaisten osto siis edessä, kunhan vauhtiin päästään. Senni yleensä kärsivällisenä tammana oli jo sähköistynyt kärryt saadessaan ja alkoi polkea jalkaa ja viskellä päätään. Niinpä ohjasin Sennin varoen uralle. Senni tuntui oikein kasvavan uusiin mittoihin kärryjen edessä. Tamma kaarsi kaulaansa ja askelsi voimakkaasti etiäpäin. Marjolla oli minulle kyllä korjaamista, ajopiiskaa taisin pitää ihan väärin. Ratsastaessa kun olin tottunut pitämään raippaa taaksepäin suunnattuna. Huomasi selvästi, että Senni olisi tahtonut jo lisää vauhtia. Aloitimme volttiharjoituksilla, mitkä olivat hyvinkin yllättävän vaikeita. Kuinka paljon ohjasta myödätään? Taisin antaa liian vähän löysää ulkoa ja pitää sisäohjaa sitä vastoin liiankin löysänä. Senni nyki hellävaraisesti enemmän kääntymävaraa ja pidätteli intoaan muutaman päätyihin tehdyn voltin ajan. Raviin lähtö hirvitti, mutta Senni ponkaisi raville kevysti kuin gaselli ja hoiti homman miten taisi töppäilyiltäni. Sen verran olin kuitenkin kärryillä, että pidättelin Senniä aina kun vauhti kiihtyi ja yritin ohjata paremmin sisäohjalla. Lopulta saimme kuin saimmekin aikaan siedettävän näköisen voltin ja saatoimme lopettaa volttitehtävät siihen. Ehdin jo huokaista helpotuksesta, kun tahti hiljentyi käyntiin ja pysähdyksiin. Senni oli hieman kärsimätön pysähdyksessä ja alkoi perruuttaa ilman erinäistä käskyä siihen. Oli vaikeaa arvioida, kuinka paljon täytyy pidättää niin, että hevonen pysähtyy eikä vain kokoa askeltaan mutta ei peruutakaan. Tammani alkoi jo ilmiselvästi hiiltyä, kunnes sain vihdoin juonesta kiinni ja pidätin sitä sen verran, että Senni pysähtyi. Paikoillaoloaika pidentyi sekunti sekunnilta ja joidenkin peruutusten lomassa tuli myös kelpo pysähtymisiä. Senni oli jo nätisti kuolaintuella ja näytti varmasti hyvin sievältä siistiltä tammalta. Pahempaa oli kuitenkin luvassa, nimittäin lisäykset ravissa. Alussa sihisin liian hiljaa ja näpäytin raipalla vain niin vähän, että Senni luuli tiikerin hyökkäävän kimppuumme ja laukkasi tiehensä. Muutaman epäonnistuneen laukkauskerran jälkeen ryhdistäydyin ja annoin niin selvät avut kuin pystyin. Tamma rauhoittui, venyi ja lyheni ja ravasi pitkin voimakkain askelin muutaman kerran. Välillä meinasi pää lähteä kuolaintuntuman alapuolelle, mutta viimeisellä kerralla kuolantuki taas löytyi pitkän ponnistuksen kanssa. Lopulta oli välikäyntien ja teoriapakkauksen aika. Kysymyksiä olikin jo herännyt. Miten kovapäisen hevosen saa kuolaintukeen? Kuinka paljon harjoittelua vaaditaan ennen kisoja? Millaisia sääntöjä kilpailuissa on? Voiko sama hevonen olla täyspainoisesti niin ratsuna kuin valjakossakin? Kysymyksiä heräsi myös muilta enkä ollut ainoa, joka aloitti tarkkuusradan uusien ajatuksien siivittämänä. Tarkkuusradasta meinasi tulla minulle ylivoimaisen vaikea, mutta Senni osasi nämä hommat ja melkein näytti minulle, miten täytyy ohjata. Lopussa ymmärsin itsekin ohjauksen ja muutaman kerran Senni totteli minua, vaikka sattuikin jokunen pudotus. Valmennuksen jälkeen oli taas kysymyksiä, enimmäkseen kilpailuluokista. Senni meni tyytyväisenä koppiin ja lähdön hetkellä kiitin valmennuksesta ja lupasin tulla uudestaan vaikka jonkin muun hevoseni kanssa. Valmennus oli todella opettavainen! Mielenkiinnolla odottelin millainen ilmestys sieltä mahtaa tulla, kun holstein tamman valmennukseen ilmoitit. Senni kyllä lähes ylitti odotukseni, tamma on todella kaunis ja hieno näky kärryjen edessä! Lähes teki pahaa katsoa sitä pienten kärryjen ja valjaiden kanssa, ne kun eivät tuo tammaa oikeuksiinsa läheskään siinä main, kuin nelipyöräiset valjakkokärryt lyhtyineen ja valjakkovaljaat! Vaikka toki samahan se on näin treenatessa. Pienten kärryjen ongelmana on vaan, ettet itse näe niistä hevosen takaa läheskään samoin kuin nelipyöräisistä, missä istut kolme kertaa korkeammalla. Tämä saattaa vaikuttaa myös ohjastuntumaan tamman suuhun, sekä raipan käytön vaikeuteen, kun liian alhaalta joudut merkkejä antamaan. Suosittelen siis lämpimästi vaihtoa isompiin kärryihin. Totesit, että teillä on ongelmia alkuverkan kanssa. Senni tuppaa olemaan liian sähäkkä ja joudut pidättelemään sitä jakuvasti, jolloin tamma ei keskity lainkaan tekemäänsä? Huomasitkos, että juuri tämän takia teimme volttiharjoituksia, ja juuri tästä syystä tamma pian rauhoittui? Pelkkä ohjista kiskominen saa hevosen kuin hevosen hermostumaan, mutta volttityöskentelyllä, tai yleensäkin kaarevilla urilla, saat hevosen kuulolle ja keskittymään, vaikka se pyrkiikin tehokkaasti eteenpäin. Volteissa suosittelisin käyttämään Sennille hieman raippaa apuna käännöksissä. Malttamaton hevonen helposti nostaa päänsä pystyyn, kulkee ulos asettuneena eikä ota tukea oikein - etenkin jos vielä annat ohjista liikaa tai liian vähän myöten. Oikeastaan periaate on sama kuin ratsastessa, sisäohja kääntää ja ulko-ohja myötää. Kumpikaan ei saa kiristää liikaa tai liian vähän. Koskettamalla hyvin kevyesti raipalla hevosen ulkolavalla annat sille jo ennen käännöstä merkin siitä, mihin nyt mennään. Raippa voi tukea hevosta koko voltin ajan, jolloin se oppii pian yhdistämään tietyn raipan kosketuksen käännöksiin. Samoinhan ratsastuksessa saatat käyttää raippaa hevosen lavalle pohkeen tehostukseksi? Pysähdykset ovat aina joko helppoja tai vaikeita hevosen mielenliikkeiden ja tilanteen mukaan. Kuinka kisoihin aina sattuukin se päivä, kun hevonen haluaisi vaan juosta ja juosta? Senni kuitenkin kuunteli hyvin ja rauhoittui muutamien pysähdysten jälkeen. Tärkeää olisi aina muistaa, että pysähdyksestä ei koskaan lähdetä liikkeelle, ennen kuin se onnistuu. Jos hevonen teputtaa paikoillaan, peruuttaa tai muuta, olisi tärkeää saada edes sekunnin mittainen hetki, jolloin kaikki neljä jalkaa ovat maassa. Juuri tällä hetkellä voi ohjat löysätä ja hevonen jatkaa matkaa, näin hevonen yhdistää palkintonsa (eteen liikkumisen) siihen hetkeen, kun se seisoo kaikki jalat maassa paikallaan. Olet selvästi vielä ajurina itse hieman epävarma, etkä tiedä miten hevonen käyttäytyy kärryjen edessä tai reagoin apuihisi. Mitä enemmän Sennillä ajelet, sitä paremmin opit tulkitsemaan sen reaktiot. Tästä oli hyvänä esimerkkinä ravilisäys. Huomasit taas varmaan, että heti kun itse rauhoituit, kuuntelit ohjeet loppuun ja uskalsit ohjastaa Senniä kunnolla, hevonenkin muuttui kuin toiseksi eläimeksi ja teki niin kuin pyysit? Senni kuuntelee todella hienosti, mutta sinun täytyy olla se, joka sanoo mitä tehdään. Kärryjen edessä omiaan säheltävä hevonen ei ole aina kovin turvallinenkaan näky, hevosen täytyy tietää, että ohjien päässä on pomo, jota tulee kuunnella. Yritän vastata lyhyesti kysymyksiisi: Kaikkia hevosia ei saa välttämättä koskaan kuolaintuelle, olen näitäkin tapauksia nähnyt! Ennen kaikkea kyse on kovasta harjoittelusta, ihan sama homma kuin ratsastaessa. Kuolaintuella liikkuva hevonen on rento, herkkä ohjasavuille ja kantaa itsensä kauniisti. Kaarevien urien ajaminen herkistää hevosta ohjaajan käsille ja auttaa keskittymään työskentelyyn. Silti voi vaatia vuosien treenin, ennen kuin hevosen saa kulkemaan kuolaimella; kärryillä tai selästä. Ennen kisoja tulisi treenata sen verran, että tietää hallitsevansa hevosen paikassa kuin paikassa ohjien välityksellä. Kun pystyt ajamaan hevosella ilman taluttajaa niin, että hevonen tietää koko ajan mitä sen odotetaan tekevän. Maraton osuus on tietty juttu erikseen, maratonille vaaditaan paljon muutakin kuin perussipsuttelua ja kääntyilyä kärryjen edessä.. Kilpailusääntöjä on paljon, paljon ja vielä enemmän, niistä löytyy tietoa hakemalla, kaikkea en kykene kirjoittamaan. Uskomattoman pienistä asioistakin on määrätty.. (esim. ajurin vaatteet, lyhdyt kärryissä..) Sama hevonen voi ehdottomasti toimia täysipainoisesti ratsuna ja valjakossa! Miksei voisi? Usein vielä hyvänä esteratsuna kouluosuuksien lisäksi. Kiitoksia paljon kun osallistuitte! Senni on erittäin lupaava valjakkohevosen alku, vielä kun saat itsellesi lajin veriin ja ohjastuntumaan lisää varmuutta, ei tätä parivaljakkoa pysäytä enää mikään.. marjo ------------------------------------------------------ 5. Mia M. & SV Riekkuja odotellaan... Valmennuksen etusivulle |