VIR MVA Ch, VVJ I, YLA1, KTK-II

      × Virallinen nimi VIR MVA Ch. Cornflower's Torden
      × Rekisterinumero VH-17162
      × Rotu Norjanvuonohevonen
      × Syntynyt 3.7.2006 [VHKR]
      × Sukupuoli Ori
      × Väritys Ruunihallakko
      × Korkeus 145cm
      × Isä Tølper NOR
      × Emä Symre NOR VVJ III
      × Kasv. ja om. Marjo
      × Koulutustaso Ko. He C, valjakko
      × Re.enn 70cm


Kuvagalleria × Kilpailukalenteri -> Tarinakilpailut × Sukutaulu × Jälkeläiset

Moneen kertaan olen todennut, että kahta samanrotuista, aktiivisessa käytössä olevaa oria en Ruiskukkaan ota. Kuinkas vaan pääsikään käymään? Topissa oli jotain jo varsana.. Jotain, joka iski.. Jotain, mitä siinä on vieläkin. Tuota ei voi sanoin kuvailla, sen tunteen voi ymmärtää vain hevosen oikeasti tunteva. Varsan myyminen uuteen kotiin on aina kova paikka ja ikävä kestää kauan. Topin kohdalla tuo ikävä ei olisi tullut koskaan loppumaan. Näin ollen minun oli pakko joustaa ja jättää Poika kotio kasvamaan. Tätä päätöstä tuskin tulen koskaan katumaan!
Topin syntymä oli sinänsä mielenkiintoinen, se nimittäin syntyi keskellä kirkasta päivää! Usein annan tammojen varsoa laitumelle lauman joukkoon, tällä kertaa kuitenkin otin Vuokon sisään, siitä näet näki selvästi varsomisen lähestyvän. Ja niinhän se oli, että kello 12.30 olkien päällä makasi pieni ja värisevä nyytti. Heti pienenä selväpiirteisen ja kauniin näköinen, vahvajalkainen ja tarmokas ori. Tarmokas todellakin, liekö mennyt puolta tuntia kun varsa jo seisoi maitoa imemässä!
Topi oli varsana hyvin riippuvainen äidistään Vuokosta. Lähes aina muut varsat tulivat seurustelemaan Topin ja Vuokon läheisyyteen, ei niin että Topi olisi lähtenyt muiden luo. Toki se varsojen kanssa leikki, aina väsymiseen saakka! Turvallinen lepopaikka haettiin kuitenkin aina mamman läheltä. Ja Vuokkohan on synnynnäinen äiti. Ennen Topia tamma on kasvattanut kaksi tervettä pirteää varsaa. Näiden myötä odotan Topistakin paljon. Topilla oli myös yltymätön maidonjano. Se saattoi kesken kovimman laukkaspurtin pysähtyä äitinsä tissille lutkuttamaan. Muut leikkikaverit jäivät viereen katselemaan, että mikäs sen nyt tuli. Yllätinpä kerran yhden shettisvarsan juomasta samaan aikaan Vuokon maitoa Topin kanssa! Ei tainnut tamma jaksaa välittää..

Menohalut olivat Topilla kovat pienestä saakka. Joskus saatoin ottaa varsan vapaana pihaan kirmailemaan, jos emän kanssa jotain touhuttiin. Ja ai että sitä vapauden riemua, kun pääsi pois aitojen sisältä! Juosta pamauttipa tuo kerran traktoria päin, onneksi ei sattunut pahemmin.. Pihasta ei poika koskaan karannut, mitä nyt joskus eksyi orien laitumen taa ihmettelemään.

Varsan kanssa on totta kai touhuttu pienestä pitäen. Lähes joka paikkaan pyrin ottamaan varsan mukaan, kun emänkin kanssa tehdään. Lenkkeillyt se on maastossa parikuukautisesta saakka; metsässä vapaana ja 'ihmisten ilmoilla' narun päässä.
Lähes joka kerta kun lähdin Vuokolla ratsastamaan, pääsi Topi vierelle juoksemaan. Vastaavasti kärryjen kanssa, kun joku vaan tuli kyytiin istumaan ja varsaa pitelemään. Näin kierrettiin pelottavat sillat ja vilkkaat autotiet, onpahan Topi tottunut pienestä pitäen kaikkeen! Vuokko on vielä ollut erinomainen opettaja, kun emä ei turhista hötkyile, miksipä varsakaan pelkäisi. Topi sai myös tottua pikkulapsiin ja niiden aiheuttamaan hälinään, kun ystäväni kävi kylässä hevosia katsomassa. Taisipa Topi tajuta lasten olevan tovereitaan, kovasti olisi yrittänyt alkaa leikkiä haastaa. Tosin siinä vaiheessa saa olla jo varovainen, kun hevosvarsa alkaa yrittää ihmisten kanssa leikkiä.
Totta kai kuskasin Topin heti maitovarsana näyttelyitä kiertämään. Menestystä tuli ja ei tullut, pääasia että saatiin esiintymiskokemusta. Tai voiko tuota nyt hevosella niin määritellä, mutta kuitenkin tutustumista vieraisiin paikkoihin ja ihmisvilinään. Totta kai oma äippä oli tukena, ja kuten tavallista, äitiinsä Topi oli visusti liimautunut. Taisipa tuo vähän hoo moilasena katsoa, kun tuhat muuta vuonohevosta menee ohi, ettei vaan omaa äippää vieraisiin sekota..
Kopissa matkustaminen oli kanssa uusi ja outo juttu! Alussa lastaussilta oli vähän ihmeellinen, mutta kun äiti jo seisoi kopin perällä ja vähän hörötteli pojalleen, ei muuta kuin äkkiä perässä! Topi muuten matkusti aina pienenä peräpää edellä. Seisoi totta kai vapaana kopissa, ja aina jos meni sivuluukusta kurkkaamaan, vastaan katseli Vuokon naama ja Topin häntä. Tapansa kullakin.
Topin ensimmäisenä talvena alkoikin jo 'kunnon' koulutus. Ja tietysti kamalin homma oli edessä; varsan vieroittaminen. Jotenkin tuo vain venähti ja venähti, ja oikeasti sain sen emästään eroon vasta lähes vuotiaana. Topi oli kuitenkin niin 'mammanpoika', että eihän se edes tajunnut olevansa ori. Maitoa lutkutti viimeiseen saakka, puhumattakaan että olisi muista tammoista mitään tajunnut. Suutaan aukoi kaikille hevosille, aivan kuten pikkuvauvana. Mutta hyvä näin, olipa tuo siihen aikaan vielä helppo käsitellä.
Talven aikana pidin Topia paljon yksin, kävin sen kanssa kaksin maastossa, otin sen yksin käytävälle seisomaan, vein sen yksin hetkeksi tarhaan.. Alussa Herra jaksoi kiljua lähes aina, etenkin talliin joutuessaan. Totta kai äiti aina huuteli tarhasta takaisin ja sama meno jatkui. Maastostakin kerran meinattiin tulla pikavauhtia takaisin, kun Topi totesi lenkin loppuvan tähän. Näin ei tietenkään tehty, vaan käveltiin koko reissu ilman muita hevosia, pienten taistelukohtausten siivittämänä.
Miksi sitten tein näin? Oreilla valitettavan usein edessä on yksinäinen elämä. Toki pidän Topin niin kauan toisten orien kanssa yhdessä, kun vaan seuraa löytyy. Kenties koko elämän ajaksi. Toinen -ja tärkeämpi tehtävä- oli vahvistaa minun ja Topin yhteishenkeä. Hevoselle tulee olla päivänselvä asia, että minä olen sen pomo, jota se kunnioittaa ja johon se luottaa. Tuota suhdetta ei saa aikaan kuin panostamalla siihen heti alusta lähtien. Maastakäsittelyharjoituksilla varsasta pitäen voi taata parhaat tulokset myöhemmän koulutuksen edetessä.
Kuten mainittu, ensimmäinen talvi oli rankka. Tällöin Topi sai ensimmäistä kertaa valjaat ylleen ja joutui takaa-ajoa treenaamaan! Muutaman kerran talven aikana harjoiteltiin, tosin pelkästään maastossa ja alussa kaverin seurassa, taluttajan kera. Kesä sujuikin lähinnä lomaillessa, kunnes seuraavana syksynä aloitettiin taas takaa-ajeleminen. Toki kesän aikana treenailtiin kaiken maailman perusasioita, maastakäsittelyharjoitukset sujuivat hyvin laitumella muiden hevostekin keskellä. Pari näyttelyä ehdittiin myös kiertää, vaikkei poika laidunkaudella ollutkaan parhaassa kunnossaan.
1-vuotiskesä vieroituksen jälkeen vasta mielenkiintoista aikaa olikin. Topi löysi orin sisältänsä päästyään emästään ja tammoista eroon, näin voisi sanoa. Pieniä murrosikäisen pojan intopuuskia ilmeni alussa turhankin usein, kunnes Topi tajusi (?) riehumisen turhaksi. Oli tuo kuitenkin vielä sen verran helppo käsitellä, että tammojen lähistöllä saattoi pitää ja vaikka haistelemaan viedä. Kunhan oli kunnon vermeet päässä, samaan tarhaan en olisi enää mennyt laittamaan..
Tarhaamista Topi saikin jatkaa yhdessä toisen orin kanssa, jonka kanssa oli koko elämänsä tähänkin saakka samassa laumassa viettänyt. Toivottavasti pystyn pitämään nuo kaksi oria yhdessä lopun ikäänsä. Toisaalta jos molemmista tulee jalostuskäytössä olevia ja ahkerasti kilpailuissa kiertäviä hevosia, voi myöhemmässä vaiheessa olla pakko tarhata erilleen. Nykyisin kuitenkin edelleen purkavat ylimääräistä orivoimaansa keskenään riehumiseen. Siihen ei tekisi mieli mennä väliin.
Seuraavana talvena ruvettiinkin jo sovittelemaan kärryjä perään. Huom, ihan vaan sovittelemaan. Muutamaan kertaan kerettiin talven aikana käydä kävelemässä aisojen välissä, tosin kukaan ei kärryissä istunut. Takaa-ajotreeniä jatkettiin senkin edestä! Kunnon lenkit Topi sai mamman kärryjen perässä juostessa. Alkoi vaan siinäkin olla jo pitelemistä, kun ei enää voinut tamman peräpäätä päästää nuuskimaan. Hienosti homma kuitenkin sujui, ja Topi pysyi sutjakassa kunnossa.
Toki tehtiin ihan perinteisiä kävelylenkkejä maastossa, lumessa räpiminen vasta ihanaa puuhaa olikin! Ainakin taluttajan mielestä.. Huomaa kyllä hyvin taas kyseessä olevan vuonohevosen, kun ei millään meinaisi jalkoja jaksaa lumihangessa nostella. Toiset kaverit kun kirmailevat huimaa ravia uppohangessa. Oikeasti kyllä hidasteena taisi olla taluttajan kunto ja lyhyet jalat. Irtona kun muutamaan kertaan poikaa juoksutin lumisella pellolla ei ollut tietoakaan hitaasta rämpimisestä. Tuolloin totesin ensimmäiseen kertaan, että kyllä tästä orista liikettä löytyy, kun sen painatti upeaa ravia paksussa kinoksessa!
Seuraava kesä, kun Topi täytti kaksi vuotta, tarkoitti jälleen uusia haasteita hevosen elämässä. Tuolloin lähdettiin ekaa kertaa kunnon kärrylenkille! Alussa ajeltiin vain pieniä lenkkejä ja taluttajan kera. Eihän tuo mitään sanonut, vaikka joku istuikin kärryihin ohjastamaan. Pian uskalsi taluttajankin jättää pois ja turvaksi jäi vain ylimääräinen liina. Mutta hui hai, pian sitä jo ajeltiinkin kunnon reissuja ihan yksinään ympäri metsiä! Totta kai kaikki postilaatikot muuttuivat möröiksi, kun ihan yksin joutui ne kohtaamaan! Kunhan joku alussa hyppäsi pojan viereen kävelemään, homma taas toimi. Nykyisin ei enää tuotakaan tarvita, Topin kanssa uskaltaa ajella käytännössä katsoen ihan mistä vaan.
Kesällä alettiin kanssa hyppyharjoitukset! Irtona totta kai. Alussa Topin hyppytyylissä näytti olevan paljon parantamisen varaa.. Eihän tuo osannut ollenkaan askeliaan katsoa, puomit tulivat kolisten alas. Ongelman ratkaisi kuitenkin pieni apu; ponnistuspuomi. Eipä ole tainnut kuin muutaman hassun kerran pudottaa puomin kera. 80cm estettä korkeampaa en ole uskaltanut hypyttää, tuonkin vain kerran. Ensi kesänä sitten taas enemmän..
Kaksivuotistalvena kiipesin ensimmäistä kertaa Topin selkään! Tai voiko tuota nyt selässä istumiseksi sanoa, kun siellä mahalla maaten roikuskelee? Uskomattoman hyvin hevonen siihenkin suhtautui, liekö kiittäminen huolellisesti tehtyä pohjatyötä? Näin vain kuitenkin kävi, että talven aikana useamman kerran makailin Topin selässä, lähinnä tarhan puolella ja joku piti hevosta kiinni. Kunnolla selkään istumaan kiipesin lopputalvesta, eihän Topi siihenkään sanonut yhtikäs mitään! Taluttajan kanssa alettiin treenailla ratsastusta, lähinnä maastoreissuilla jälleen. Talvi säästettiin rauhallisiin ratsastuksiin, kesällä olisi vasta luvassa vähän enemmän hommia tältä saralta.
Ajotreeni jatkui suhteellisen rankkana koko tuon talven. Ainoa rajoittava tekijä oli liukkaat kelit silloin tällöin, eihän Topilla tietenkään kenkiä ole. Myös maneesissa käytiin ajamassa muutaman kerran talven aikana. Tämänkin treenin aloittelen pikku hiljaa, ettei saman tien kyllästytetä hevosta tylsällä kehän kiertämisellä. Vaikka hauskaa kyllä näytti Topilla maneesin hämyssä olevan..
Kolmivuotiskesänä keskityttiin oikein kunnolla ratsastuksen opetteluun, sekä ajotreeniin kentällä. Herra oppi uskomattoman nopeasti ratsastuksen avut - itse sen siis koulutin. Vaihtelevasti ajoa, ratsastusta, irtona juoksemista, kenttää ja maastoa, ja kaikki kelpasi. Uskomattomalla innolla Topi on aina valmis hommiin, jaksaa aina yrittää parhaansa ja harvoin kiukuttelee.
Toistaiseksi kukaan muu kuin minä ei ole Topin selässä istunut. Kai sinne on joskus koitettava muitakin heittää, kunhan nyt ensin keskenämme opettelemme yhteisiä asioita. En ole myöskään koettanut treenata Topia samanaikaisesti toisen hevosen kanssa kentällä. Maastossa ollaan joskus käyty tamman kanssa, tosin tarpeeksi pitkällä etäisyydellä. Nuori ori tuntee olevansa elämänsä kunnossa, ja ainakin Topi on varsin kiinnostunut vastakkaisesta sukupuolesta. Onneksi tuo ei kuitenkaan ole orilauman pomo, näin ollen osaa pitää ihmistäkin ylempiarvoisenaan.
Topi on peruskiltti ja rehellinen ori. Toki meillä on aina välillä pieniä erimielisyyksiä asioista, kuten jokaisen hevosen kanssa. Kuitenkin kun Topi tajuaa, ettei tule selviämään voittajana, tajuaa se aina antaa periksi. Topi on myös kokeilunhaluinen kaveri, välillä tuntuu että se ihan kiusallaan ärsyttää minua. Vasta kun hevoselle kunnolla suuttuu, tajuaa sekin lopettaa. Puhumattakaan perus vuonohevosen luonteesta; aina siitä missä aita on matalin! Jos vain on pienikin tilaisuus keksiä jotain kivempaa, kuin mitä pyydetään, sehän totta kai keksitään! Kyllä hevoselle aina täytyy lupa pieneen 'oman järjen' käyttöön antaa. Kuitenkin Topi jaksaa myös töitä tehdä, sitä ei käy kieltäminen.
Kolmen vuoden aikana tuo on myös saanut opetella kaiken mitä hevosen elämään voi ikinä sisältyä. Kengitysseppä on kamala ilmestys, kavion pitäminen taivaissa pitkän aikaa ei ole ollenkaan hauska juttu. Saati sitten hampaiden raspaus, tai matolääkkeen syöminen, yök. Näihin on kuitenkin pakko tottua, kesti se sitten kuinka kauan tahansa. Pesulla olosta Topi on alkanut pitää, vaikka juostiinhan sitä pienenä vesiletkuakin karkuun. Kopissa matkustus sujuu edelleen ongelmitta. Kunhan pysytään tarpeeksi pitkän etäisyyden päässä tammoista, ei missään tunnu olevan ongelmia. Tästä on hyvä jatkaa!
Tosin kasvaessa ja kehittyessä olen todennut, että valjakkoajo on ehdottomasti tämän orin leipälaji! Ratsastaessa Topi toki toimii hyin, mutta välillä luottamus ratsastajaan -etenkin vieraan ratsastajan kanssa- on hieman hakusessa. Ajotreenin alkaessa Topille oli iso asia toimia 'yksin' kärryjen edessä, aina ennen kun sai turvata edellä kulkevaan ihmiseen. Topi kuitenkin oppi pian tukeutumaan perästä kuuluviin ääniapuihin ja ohjien vaikutukseen, Topi tiesi minun tulevan koko ajan perässä. Totta kai tuo selästä käsinkin on hyvin kuulolla ja keskittyy tekemäänsä, mutta selvästi Topi on edelleen mieltyneempi valjakkoajoon ja tuntee jonkinasteista ylpeyttä toimiessaan omin avuin kärryjen edessä.
Aikuisena ja lähes kaikennähneenä orina Topi on kyllä sanoinkuvaamattoman uskomaton hevonen. Luonteeltaan tuo on täysi kymppi, Topissa kiteytyy vuonohevosen perusolemus paremmin kuin yhdessäkään ennen tapaamassani vuonossa. Topi on erittäin yhteistyöhaluinen, kuuliainen, nöyrä, luottavainen, palvelualtis ja kaikkea, mitä työtä tekevältä hevoselta voi toivoa. Toisaalta tuo on yhä sama leikkisä pikkujätkä, jonka muistan varsana karkailleen tarhasta ja isotelleen aikuisille hevosille. Topi on juuri sitä, mitä hevoseltani ikinä voisinkaan pyytää!


Valjakkoajojaoksen laatuarvostelu 25.11.07:
76p. / VVJ I (luokassa 1/24)
RAKENNE 9+(9)+9+9=36p.
OMAT KILPAILUT 30p.
SUKU & JÄLKELÄISET 7+3=10p.
YHTEENSÄ 76p. = VVJ I

YLA lokakuun tilaisuus 31.10.2007:
132p. / YLA2
Luokassa 1/8





Cornflower's Torden on virtuaalihevonen!
Ulkoasun © ajattar. / Yeneva
Kuvien & tekstien © Marjo