Olin tutustunut Liinen sukuun jo huolella, ennen kuin päätin tamman itselleni ostavani. Suku on täysin alkuperäistä norjalaista linjaa, taustalla löytyy hyvinkin menestyksekkäitä ja kaikille tuttuja kantahevosia vuonohevoskasvatuksessa. Emän puolella taas esiintyy harvinaisempiakin linjoja. Oikeastaan suku oli juuri se seikka, jonka ansiosta uskalsin Liinen ostaa tammaa sen suuremmin tuntematta..

Liinen isä Torbjørn on upea ilmestys, sillä korkeutta orilla on peräti 149cm ja väriltään se on valkohallakko! Ori on vielä hyvin nuori, eikä sillä Liinen Suomeen tulon aikaan ollut kuin kaksi muuta jälkeläistä. Torbjørn on palkittu Norjassa oripäivillä toistaiseksi II-palkinnolla, sillä ori ei voi siellä saada I-palkintoa, ennen kuin sillä on tarpeelliset jälkeläisnäytöt kasassa. Uskoisin kuitenkin, että tämä ori jos joku tulee vielä ykköspalkinnon itselleen saamaan. Nuoren ikänsä vuoksi oria ei juurikaan ole kisakentillä vielä nähty, muutamia koulustartteja lukuunottamatta.

Emä taasen, Elaine, on jo vanha ja kaiken kokenut tamma. Elainen omistaa vanhempi rouva, ja tamma on myös hänen oma kasvattinsa, samoin kuin Liinekin. Elainella on sen nuoruudessa kisattu menestyksekkäästi valjakkoajoa sekä kouluratsastusta, aina Pohjoismaisissa Mestaruuksissa saakka. Kisauransa jälkeen tamma sai siirtyä siitoskäyttöön, ja sille onkin ehtinyt kertyä jo toista kymmentä toistaan upeampaa jälkeläistä Norjassa, Liinen ollessa yksi tamman viimeisimmistä varsoista. Useat tamman jälkeläisistä ovat I-palkittuja ja mahtuupa joukkoon myös kaksi jalostukseen hyväksyttyä oria.

Isän puolen suvussa esiintyy useita tunnettuja jalostusoreja, isänisä Bjørnströmin ollessa yksi näistä. Bjørnström on rakenteeltaan erittäin vahva ja massiivinen, vaikka onkin melko pieni kooltaan. Orilla on paksu kaula ja leveä rintakehä, jalkojen luuston ollessa myöskin erinomainen. Ei siis ole ihmekään, että tämä ori on I-palkinnolla kantakirjattu. Bjørnström on kilpaillut vuosikausia Norjassa erityisesti kouluratsastuksen parissa. Kilpauran lisäksi ori on toiminut aktiivisesti työhevosena omistajansa tilalla, aina metsätöistä peltohommiin saakka. Tähän ori kyllä soveltuu erinomaisen hyvin rauhallisen luonteensa ja vahvan rakenteensa ansiosta.

Isän emä, Ljusblomster on myöskin valkohallakko varsansa tapaan. Tätä tammaa ei harmillisesti ole kantakirjattu, sillä tamma menehtyi hyvin nuorena äkilliseen ähkykohtaukseen. Se ei ehtinyt saada jälkeläisiäkään enempää kuin Torbjørnin. Ljusblomster oli erityisen kaunis tamma valkohallakon värityksensä ansiosta. Tamma oli rakenteeltaan ehkä hivenen liian siro, mutta tämän vastapainona käytetty ori taas oli tavallista massiivisempi. Tällä kertaa jälkeläisenä syntyi toivotunlainen orivarsa, Liinen isä. Ljusblomsterista olen kuullut sen olleen luonteeltaan erityisen rauhallinen ja kiltti tamma. Varsana jo hyvin rohkea tamma olisi ansainnut saada pidemmän elämän, mutta näin voi toisinaan käydä..

Isän isän isä Heiden on myöskin erittäin tunnettu, ja jo hyvin vanha jalostusori. Tällä orilla on ikää Liinen Suomeen tulon hetkellä 26 vuotta, mikä on jo erittäin hyvä saavutus hevoselta. Jalostuskäytössä ori ei ole ollut enää vuosikausiin, mutta omana aikanaan se oli Norjassa hyvin korkealle arvostettu. Heiden on myöskin korkeamman puoleinen, ja aikansa tyypin mukaan hyvin roteva ja massiivinen ori. Heiden oli nuoruudessaan tunnettu hivenen kuumasta luonteesta, mutta toisaalta tämä teki orista vielä näyttävämmän ja kookkaamman oloisen näyttelykehissä. Kisoissa oria ei juurikaan ole tavattu, ainoastaan työajokokeissa Heiden on toisinaan osoittanut toimivansa myös erittäin hyvin kärryjen edessä - vuonohevosten tapaan.

Isän isä nemä Carolina jatkaa valkohallakkoa linjaa. Carolinasta ei juurikaan ole säilynyt tietoja, sillä tamma on nukkunut pois jo vuosikausia sitten. Norjalaisia arkistoja penkomalla, sekä tutuilta kasvattajilta kyselemällä olen saanut selville, että tammaa ei koskaan ole kantakirjattu, valitettavasti. Sille oli nuoruudessa tapahtunut jokin vakavan puoleinen onnettomuus kärryjen kanssa, josta jäi seurauksena operoidun jalan lisäksi ikuinen pelko ajamiseen. Norjassa ajokoe on tammoillakin pakollinen kantakirjauksessa, joten vaikka jalka olisi sallinut sen suorittaa, sai kantakirjaus jäädä haaveeksi. Täysipainoista käyttöä tamman jalka ei kuitenkaan koskaan enää kestänyt, joten Carolina sai siirtyä siitoskäyttöön jo nuorena.

Emän puolen suku taas on hieman tuntemattomampaa aina jalostusoreja myöten. Kaikki suvun hevoset ovat erityisen kookkaita, ja samaa linjaa jatkaa myös Liine. Liinen emän isä Sygneprins lienee pienin tämän suvun edustajista. Ori on II-palkinnolla kantakirjattu, perus ruunihallakko, ja melko vähän Norjassa käytetty. Vaikka orissa on kaikki ulkoisesti kohdallaan, ei se lyhyen otsatukkansa kanssa ja pienen kokonsa vuoksi ole koskaan ollut erityisen haluttu tammoille sulhoksi. Käyttöominaisuuksiltaan ori on kuitenkin erinomainen, ja se onkin tavattu usein kisakentillä niin esteillä, koulussa kuin valjakkoajossakin. Orilla on upeat ja lennokkaat liikkeet, ja mielestäni tätä ominaisuutta olisi voinut hyödyntää enemmänkin jalostuskäytössä..

Emän emä Molly on myöskin Liinen kasvattajan oma tamma. Anna kilpaili Mollylla hyvin aktiivisesti ollessaan itsekin vielä nuorempi. Molly osoitti kyntensä etenkin valjakkoajossa, voittaen sekä Norjan mestaruuden että Pohjoismaiden Mestaruuden saman vuonna! Molly on kantakirjattu II-palkinnolla. Jälkeläisiä tammalla ei valitettavasti ole kuin yksi, sillä Annalla itsellään ei tuohon aikaan ollut kiinnostusta kasvatukseen, ja kaiken lisäksi Mollylla oli ongelmia tiinehtyvyyden kanssa. Rakenteeltaan Molly on ihanteellinen käyttöhevonen, pitkät jalat ja melko suuri koko kun ovat lähinnä eduksi vaativamman tason kilpailuissa.

Emän isän isä, Prins av Friheten, on hyvin erikoislaatuinen tapaus vuonohevosjalostuksessa. Erityisen siitä tekee oikeastaan orin väritys, sillä orin otsaharja on kokonaan musta. Myös seepraraidat jaloissa ovat harvinaisen vahvasti näkyvissä. Norjassa halutaan säilyttää vuonohevosten värit ja merkit moninaisina, ja tämän takia Prins av Friheten on ollut suhteellisen kysytty jalostuksessa. Muuta erityistä tässä orissa ei sitten juuri olekaan.. II-palkinnolla kantakirjattu, 145cm korkea ori on ajalleen tyypillisesti vahva ja matalajalkainen, kaulan pituudessakin olisi toivomisen varaa. Kisoissa oria ei ole nähty juuri koskaan, ainakaan mitenkään mainitsemisen arvoisin saavutuksin.

Emän isän emä, Sygneprincess, on Sygneprinssin kasvattajan tamma. Muistan tavanneeni tämän tamman ainakaan Norjassa, kun vuosikausia sitten kävin näyttelyitä seuraamassa. Tällöin en itse vielä vuonohevosia kasvattanut, mutta rodusta kovasti haaveilin. Ihastuin Sygneprincessissä lähinnä tamman kauniiseen päähän ja viisaaseen katseeseen. Nyt kun katson Liineä, näen näissä tammoissa paljon samaa.. Sygneprincess onkin erityisen kaunis tamma, vaikka onkin kookas ja massiivinen rakenteeltaan. Näyttelyissä tamma on palkittu useasti I-palkinnolla, vaikka se kantakirjattiinkin kakkosella. Tamma suoritti kantakirjauksessa myös vapaaehtoisen ratsastuskokeen, mikä oli tuohon aikaan harvinaisempaa tammojen osalta.

Emän emän isä, Hakonsblakken, oli pieni ja roteva ori. Joku voisi kutsua tätä hevosta jopa huvittavan näköiseksi.. Hakonsblakkenin kasvattaj itse on kuvaillut oria pieneksi kyrmyniskaksi, joka tekee juuri niin, kuin itselleen parhaaksi katsoo. Tätä oria ei alunperin edes jalostuskäyttöön kaavailtu, kunnes joku ylipuhui omistajat viemään orin ajokoulutukseen ja oripäiville. Kyllähän se kannatti, ja II-palkinnolla ori kantakirjattiin. Jälkeläisnäyttö ei tällä orilla koskaan ole ollut mitään erinomaista, ehkä sen takia käyttö jalostuksessa jäikin melko vähäiseksi. Hakonsblakken oli kuitenkin kaikin puolin symppis oriksi, eikä koskaan ilkeä tai vihamielinen. Se tuli hyvin toimeen tallin ruunien kaverina, ja toimikin elämänsä pääasiassa omistajiensa seurana ja lemmikkinä.

Emän emän emä, Mollina, on lähes tuntematon nimi myöskin. Tammaa ei ilmeisesti ole koskaan kantakirjattu, sillä siitä löytyy hyvin vähän tietoja. Mollina oli ilmeisesti hyvin kookas ja massiivinen tamma. Ehkä jopa hieman liian raskas käyttöhevoseksi. Jos löytämämme tiedot pitävät paikkaansa, on Mollina toiminut ikänsä terapiaratsuna eräällä vuonohevostilalla. Ilmeisesti tamma on ollut erittäin rauhallinen, kiltti ja varmajalkainen. Juuri samoja ominaisuuksia, jotka ovat siirtyneet myös Liinelle sukupolvien kautta. Mollinan jälkeläisiä ei ole rekisterissä Mollyn lisäksi kuin kaksi kappaletta, eikä näistäkään kummastakaan ole sen kummempia merkintöjä.

Tämä on virtuaalihevonen!
© Lilja, taustan © The Inspiration Gallery