"Upeaa, mahtavaa, mieletöntä, täydellistä!", kaverini Heli kiljui täyttä huutoa juostessaan minua vastaan verryttelyalueelle. "Vitsit tää hevonen on tykki!", hän jatkoi heittäen ratsastusloimen hikisen Felderin selkään. Olimme juuri suoriutuneet virheettä 70cm radasta ja ajan perusteella mahdollisuutemme sijoituksiin vaikuttivat enemmän kuin todennäköisiltä.

"Menihän se kyllä aika upeasti, on kannattanut käydä valmennuksissa", myönsin itsekin ja taputin oria kaulalle. "Jäähdyttelen vielä Felderin kans ja käydään vaikka tuolla metsän reunassa kävelemässä. Josko tää hevonenkin vähitellen ymmärtäis rauhottua, virtaa kun tuntuu vielä piisaavan", keräilin orin ohjia käteen, vieressä hyppäävät hevoset kun saivat Felderilläkin jalat steppaamaan siihen malliin, että este vaan puuttui alta.

Heli lähti mukaamme kävelemään hiekkatielle, kentällä oli liiallinen härdelli menossa vielä vuorossa olevien ratsukoiden verkatessa. "Nää luokat alkaa olla teille kyllä ihan liian helppoja..." Heli totesi vihjaillen ja jatkoi saman tien: "Oletko kertaakaan laskenut Felderin viime aikojen sijoituksia kisoissa, nimenomaan 60-80cm luokissa? Pelkkiä voittoja ja sijoituksia toisensa perään. Eikös valmentajaskin jo sanonut, että voisitte vähitellen alkaa harkita isompia luokkia? Olettehan hypänneet kotonakin jo paljon vaativampia ratoja."

Hieman järkyttyneenä ja samalla huvittuneena vilkaisin Heliä. "Älä nyt hullujas puhu, Felder on vasta nuori ratsu, eikä meillä ole mikään kiire. Parempi katsoa kun katua, turha lähteä revittelemään mihinkään puoliveristen joukkoon pienellä kylmäverisellä vuonolla. Nih. Sitä paitsi, vaikka Felder osaiskin, niin mua ei kyllä ihan heti saada mihinkään metrin radoille, hui!"

Helin hullunkurisesta virnistyksestä ja naurun pyrskähdyksistä aloin jo epäillä jotain omituista, sillä olin ihan varma, että seuraavaksi hän alkaisi syyttää minua jänishousuksi ja liiallisesti valjakkoajoon jumiutuneeksi. Sen sijaan Heli tokaisikin: "No onneks sun ei mihinkään metrin radoille tarvikaan suunnata, mut ysikympissä starttaatte noin kymmenen minsan kuluttua! Että suuntaapas siitä takas kentälle ja ala hypätä!"

Tämän sanottuaan hän kääntyi ympäri ja pinkaisi juoksuun tallin pihaan kadoten väkijoukkoon, jättäen minut istumaan suu auki ja kysymyksiä pää täynnä hevoseni selkään. Se siitä valmistautumisesta sitten, ja ei muuta kun radalle. Siitä olin kyllä varma, että tämän koitoksen jälkeen Heli saisi kuulla kunniansa...

Palaute: Hyvin ja persoonallisella tavalla noudatettu tehtävänantoa! Ei liene mikään yllätys, että tykkäsin. :D

Hui kauhistus, missä minä nyt olen? Aaaa, esteitä, näitä meitsi rakastaa! Ei tällä kertaa valtaisia, kolisevia kärryjä perässä, eikä tuhansia apuohjia kaulalla ja kannuksia kyljissä, vaan kaikki on juuri niin kuin pitääkin, ei muuta kun menoks!

Siinä se tuli, pillin vihellys, tämän äänen olen jo oppinut tuntemaan. En edes malttanut odottaa mamman pyyntöä lähteä laukkaan, vaan tiesin tämän jo ihan itse. Missäs olis ensimmäinen este… Näenkö pilkkuja, vai pitäiskö tuosta tosiaan hypätä yli? Kyllä tämä vahvasti siltä vaikuttaa, ei siis muuta kun yks - kaks - kolme ja hyppy! Puhtaasti meni, sitten tiukka kurvi maata viistäen oikealle ja taas lennetään.

Hetken luulin jo päätyneeni tropikkiin, kun tämän okserin ylitin, mutta tiukka käännös oikeaan sai minut palaamaan todellisuuteen. Emännän jalka lähes kolahti tynnyriin, kun tehtiin tiukka sisäkaarros kohti heiniä - ruokaa! No ei vaeskaan, tähän saattaisi joku amatööri haksahtaa, mutta kyllä minun mieleeni on enempi vauhdilla yli kiitäminen kuin stoppi kesken kovan vauhdin yhden heinäpaalin takia.

Mitä ihmettä. Mikä tuo nyt on? Ollaanko me oikeasti menossa suoraan käärmeen suuhun? Nyt kyllä tuli täys stoppi, tuonnehan minä en mene! Oho, sori Lilja, pysytkö kyydissä? Ei tunnu kauhean kivalta, kun siellä niskassa roikut, samalla kun yritän paeta tätä hurjaa petoa. Kiittäisit nyt edes, kun pelastin meidät molemmat joutumasta surman suuhun.

Ai mitä, uudestaan sinne? O-ou, nyt kyllä mamma tuntuu suuttuneen, ei kai tässä auta muu kuin laittaa silmät kiinni ja hypätä. Hyvästi julma maailma.. En kyllä olisi uskonut, että taivaassa tuntuu tältä, pohkeet kyljissä ja kiihdyttää vaan pitäisi. Ei kun hetkonen, eihän tässä missään taivaissa olla, vaan edelleen samaisella esteradalla, jee! Nyt tuhat lasiin ja miljoonaa maaliin.

Nämä loput esteet nyt oli ihan turhan helppoja, tällaisista selviydyn vaikka unissanikin. Kukkasarja oli kyllä niin kaunis, että sitä olisin voinut jäädä ihailemaan pidemmäksikin aikaa. Maalilinjan ylittyminen on aina paras kohta radalla, kun mamma heittää ohjat löysiksi, saan hiljennellä tahdin omaa vauhtiani, ja mamma kehuu minut maasta taivaisiin hellästi taputellen.

Niin tälläkin kertaa hörähdin vastaukseksi ja samalla lupasin, että ensi kerralla voin hypätä käärmeiden ja muidenkin hirmuliskojen yli ensimmäisellä pyynnöllä…

Palaute: Taas pistää hymyilyttämään. :) Aivan ihanasti hevosen näkökulmasta kirjoitettu tarina. Olet noudattanut hyvin tehtävänantoa, mutta saanut silti tarinasta mielenkiintoisen.

Kesä on aina perinteisesti ollut Ruiskukan hevosten loma-aikaa. Lähes kolme kuukautta pelkkää laiduntamista loputtomilla vihreillä niityillä, rauhaisia maastoreissuja silloin tällöin ja elämästä nautiskelua. Lähes tätä kaikkea oli Felderinkin kesäloma, valjakkoajoa lukuun ottamatta.

Ennen laidunkauden alkua päästiin niin hyvään vauhtiin Felderin kanssa valjakkoajon saralla, että enhän voinut jättää montaa kuukautta käyttämättä hyödyksi treenauksessa. Kisaratsun uran alun siirsin suosiolla syksylle, kesän aikana tehtäisiin vaan maastolenkkejä selästä käsin silloin tällöin, ei mitään kouluvääntöä kentällä.

Sitäkin enemmän väännettiin kyllä kärryjen kanssa kentällä, niin kisoissa kuin kotonakin. Koska kiersimme muutamat kisat kuukausittain, pitihän ori pitää huippukunnossa. Laiduntamisen lisäksi Felder astui pari tammaa kesän aikana, sekä kiersi kisoissa ja treenissä viikoittain, joten ei päässyt poju juurikaan lihomaan muiden hevosten tapaan.

Toki siis näyttelyissäkin käytiin pari SERTiä kesän aikana nappaamassa, tavallisesti kesän aikana ei juurikaan heinämahoja näyttelyihin kehtaa ilmoitella.. Minusta kyllä tuntuu, että Felder nautti joka hetkestä. Aina se tuli innoissaan portille vastaan laitumelta hakiessa, ja vastaavasti aina yhtä innoissaan ryntäsi takaisin laitumelle sinne päästessään.

Tämä taisikin olla juuri Felderin mieleinen unelmakesä!

Tänään olikin jännä päivä Felderin elämässä, nimittäin orin ensimmäiset valjakkoajokilpailut! Tasona oli totta kai noviisi, mutta ilmoittauduin saman tien yhdistettyyn, mitä sitä nyt erikseen lähtisi osioita harjoittelemaan.. Odotukseni eivät todellakaan olleet korkealla itse kisan suhteen, enemmän olin kiinnostunut Felderin käytöksestä ja toimimisesta kärryjen edessä vieraassa paikassa ja vieraiden hevosten keskellä.

oikeastaan nyt vasta alkaa tuntua, että Felder tosiaan on ori. Tähän saakka poju on käyttäytynyt kuin mitä kiltein mamman mussukka, mutta nyt kun pääsi kolmeksi päivää pois valvovan "isoveljensä" silmän alta, alkoi tämä pikkuorikin herätä. Tammoille höhötteleminen ohi kulkiessa oli kauhean kivaa, samoin verryttelyssä pidin tarkoituksella pientä etäisyyttä, vaikka Felder hyvin kuulolla tuntui olevankin.

Tiivistäen voisi kyllä sanoa, että Felder oli kaikesta huolimatta oikea pieni enkeli. Olen nähnyt ja tavannut urani aikana lukuisia voimakastahtoisia, ja kenties lievästi hankalia vuonisoreja. Felder lienee kuitenkin kiltein koskaan tapaamani vuonisori, aina varsasta saakka. Nytkin saatoin sitä riimussa talutella kisapaikalla - uskomatonta kyllä - kun käytiin jäähdyttelemässä kisojen ja pesun jälkeen. Uskomaton miekkonen!

Itse kisoista vielä sen verran, että nappiin meni! Kuten arvasinkin, oli kouluosuus Felderin vahvuus. Ori on niin herkkä avuille ja koko ajan hyvin tuntumalla, että ajaessa näyttää, kuin tätä olisi jo monta vuotta treenattu. Kouluradalla olimmekin toisia. Maratonilla otin tarkoituksella rauhassa. Vaikka orilla kunto riittääkin, on suoritus silti niin raskas fyysisesti, että turha alkaa päästelemään. Esteiden välissä pyöriminen on myös vielä vähän hakusessa, joten portit ajettiin suorastaan etanavauhdilla.

Yhtään virhettä ei maratonilla tehty, mutta ajasta johtuen pisteitä kertyi kuitenkin melko reippaasti. Tarkkuus onkin taas meille helpompi laji, kentällä kun kaikki toimii jo niin hyvin. Hitaasti ja rauhassa mentiin silti, ori kun ei vielä käänny yhtä ketterästi kärryjen kanssa kuin kokeneemmat konkarit. Puhdas rata saatiin, mutta uusinnassa kiihdytellessäni putosi kaksi palloa. Kisojen loppusijoitus oli siis viides 26 osallistujan joukosta. Ei huonosti näin ensimmäisiksi kisoiksi, täytyy myöntää!

Kuten aiemmin mainittu, olin todella yllättynyt, kun ensimmäisiä kertoja kiipesin orin selkään. Kaikki pohjatyö on tämän hevosen kanssa tehty erittäin huolellisesti aina varsasta saakka. Olen opettanut Felderille juoksutuksessa sanalliset komennot kaikkiin askellajeihin ja pysähdykseen. Felder nostaa laukankin juoksutuksessa vain pienestä komennosta.

Tämä kaikki sama on tietenkin opeteltu myös kärryjen edessä. Laukattu ei tosin ajaessa ole, mutta muutoin valjakko sujuu varsin mainiosti pienillä avuilla. Näin ollen pohkeiden ja ohjasotteen opiskelu olisi lähes ainoa työ..

Aluksi ratsastin Felderillä liinassa. Tai toisin sanoen istuin selässä lähes löysin ohjin ja lähes mitään tekemättä. Juoksuttaja hoiti kaiken orin ohjauksen, samoin kun maastossa käytiin kävelemässä. Felder mennä porhelsi tyytyväisenä eteen, eikä edes tuntunut huomaavan minua selässään.

Toisella kertaa oli myös avustaja paikalla, mutta tällä kertaa vain ohjailemassa hevosta. Kaikki käskyt annoin minä selästä, mutta taluttaja toki teki samat hevosen vierellä, siis pysähdykset ja askellajivaihdokset. Eipä tämäkään tuntunut oriin mitenkään vaikuttavan, ja ainakin tässä vaiheessa tuo tuntuu erittäin herkältä ohjille ja pohkeille. Tästä on hyvä jatkaa :)

Tulipa taas todistettua eräs asia, mitä olen itsekseni mietiskellyt. Felder kun tuntuu aina käyttäytyvän niin esimerkillisesti, eikä koskaan jouduta ottamaan yhteen nuoren orin kanssa, toisin kuin useiden muiden varsojen kanssa. Olen useasti ihmetellyt, voiko tämä käytös olla todellistakaan, vai kuvittelenko vain.

Onko Felder oikeasti helpompi käsitellä ja hallita kuin useat muut saman ikäiset varsat? Tämä tuli testattua agility-kisoissa tänään, ja aivan oikeassa olin. Ilmoitin orin kahteen luokkaan sillä varauksella, että jos aloittelijaluokka menee ihan pepuilleen, voidaan suosiolla jäädä helposta luokasta pois.. Ja mitä turhia, Felder oli jälleen mallikansalainen, ja helppo voitto napattiin ensimmäisestä luokasta!

Kaikki tehtävät tosiaan sujuivat kuin kotipihalla oltaisiin pyöritelty. Helpossa luokassa oli mukana jo kokeneempiakin konkareita, mutta silti sijoituttiin toisiksi. Riemuitsin kyllä niin näkyvästi ja kuuluvasti tämän orin käytöstä, että voiton fiilis varmasti tarttui koko kisakansaan. Voin jo sieluni silmin nähdä Felderin aikuisena orina valjakkoajoratojen tähtenä, sekä kouluradoilla tanssahtelemassa..

Felder kyllä kasvaa ja komistuu niin uskomatonta vauhtia, etten kohta itsekään pysy mukana. Vuoden ikäinen miekkonen alkaa jo tuntua aikuiselta, niin miehekäs ja järkevä orista on tullut. Felder on aina mielenkiinnolla mukana kaikessa, mitä ikinä keksitäänkään tehdä.

Tänään käytiin ensimmäistä kertaa takaa-ajoreissulla orin kanssa. Minä ajoin takaa, kun hoitajatyttö talutti Felderiä pitkällä narulla. Maastoon päin lähdettiin, jotta ohjastukseen tottuminen sujuisi mahdollisimman loogisesti. Ja niinhän se sujuikin, koko lenkin aikana ei juurikaan tarvinnut taluttajan oria ohjata. Felder teputteli eteenpäin kaula kaarella, oikein ylpeän näköisenä uudesta roolistaan ajohevosena.

Tallipihassa ajoin vielä yksinäni kentällä pari kierrosta. Tavallisesti varsat tässä vaiheessa alkavat pyöriä ympäri ja kääntyillä kohti, ovathan ne aina tottuneet, että taluttaja on pään vieressä. Mutta ei Felder, se mennä porhalsi eteenpäin, niin että takana tullessa sain lähes juosta tuon matkaavoittajan käynnin tahdissa. Pysähdykset sujuivat myös hyvin, vaikka kova kiire olisi ollut eteenpäin.

Huh, uskomaton päivä takana! Felderillä on ikää nyt puolisen vuotta, ja kävimme juuri orin ensimmäisessä virallisessa esiintymisessä yleisön edessä, nimittäin näyttelyissä Yue Fjordsin tiloissa. (Oli muuten upeita vuonohevosia, en olekaan ennen tämän kasvattajan luona vieraillut.)

Uskokaa tai älkää, mutta päivän upein hevonen oli kuitenkin meidän pikku Felder-poju, tuo reppana paksukarvainen varsa, joka otti ja voitti koko näyttelyn! Kenties katselen omalla silmälläni hevosiani hieman kriittisesti, mutta tuomarit tämä mies onnistui hurmaamaan täydellisesti! Ehkäpä tuo uskomattoman vahva rakenne todellakin on orin valtti, yhdelläkään aiemmalla vuonisvarsalla en ole nähnyt näin vahvaa luustoa ja paksuja jalkoja. Luokkatuomari kehui Felderiä arvostelussaan upeaksi oriksi, ja sitä tuo onkin!

En ollut yllättynyt pelkästään Felderin viemästä BIS1 tittelistä, vaan myöskin nuoren herran käytöksestä. Ori on juuri vieroitettu emästään, ja oli näin ensimmäistä kertaa ilman emäänsä vieraassa paikassa. Seurana oli tosin toinen vuonistammani, joka myös lähti näyttelyihin. Felder käyttäytyi kuin olisi omistanut koko paikan. Sitä hieman jännitti, kun mamma jäi kotiin. Toisaalta se piti tarkoin silmällä ainoaa tuttua hevosta, mutta samalla katseli erittäin kiinnostuneena kaikkea ympärillä tapahtuvaa. Näin ollen ori seisoi koko arvostelun ajan paikallaan kuin kivettynyt patsas - ainoastaan sieraimista nouseva höyry paljasti orin jatkuvan tarkkaavaisuuden.

Jos meno pysyy samana vielä Felderin aikuistuessa, tulee näyttelyreissuista tämän orin kanssa yhtä juhlaa, vielä kun tulokset pysyisivät samalla linjalla..

© Lilja, taustan © The Inspiration Gallery
Kyseessä on virtuaalihevonen // This is a sim game horse