Aislinn - unelma, haave, visio - juuri tätä ja paljon enemmän on vastikään Ruiskukkaan muuttanut nuori irlannincob-neitokainen. Linda hurmasi minut heti ensinäkemällä täysin, sysimustin silmin se kurkisteli pitkän otsatukkansa alta, kunnes varovasti uskalsi tulla lähemmäs kättäni haistamaan, saaden leivän palan tervehdykseksi. Tutustuimme ensimmäistä kertaa kasvattaja Tanjan luona, eikä kyllä tämän kauempaa tarvinnut tammaa haeskella, sillä Linda on kuin jokaisen hevosenostajan unelma!

Jälleen kerran halusin itselleni hevosen jo varsana heti vieroituksen jälkeen. Näin ollen Linda oli Ruiskukkaan muuttaessaan juuri eronnut emästään sekä joutunut vieraaseen paikkaan outojen hevosten ja ihmisten keskelle. Onneksi tuo ehti jo varsana opetella kopissa kulkemisen, joten muutto uuteen kotiin sujui ongelmitta. Perillä tuo pääsi tutustumaan toiseen tinkertammaani Venniin, joka ottikin heti Lindan siipiensä suojiin - Venni kun on kasvattanut jo liudan omia varsojaan. Heti alusta lähtien nuo kaksi ic-tammaa ovat olleet kuin erottamattomat ja sitä ne ovat vieläkin. Jos Linda vaan kasvaa aikuisena hevosluokkiin saakka sopivaksi, on tässä ehdottomasti tulevaisuuden pari valjakkoajoradoille..

Linda on heti varsasta saakka ollut luonteeltaan juuri sellainen, mitä kaikille kuvailen irlannincobin olevan! Hyvin rauhallinen ja kiltti neito tekee kaiken huolella ja hätäilemättä. Se ei pelkää mitään, muttei myöskään ole tyhmänrohkea, eikä liian energinen luonteeltaan. Utelias tuo on jokaisen varsan tavoin, ja aina kerjäämässä ihmisen huomiota. Lindan kanssa toimiminen on siis ollut alusta saakka todella ihanteellista, ja uusien asioiden opettelu sujuu kuin ohimennen. Linda onkin saanut olla oikeastaan aina mukana, kun olen Vennin kanssa jotain puuhaillut, se kun on yhtä lailla rauhallinen ja kaiken kokenut rouva, on tuo mitä parhain opetusmestari nuorelle varsalle!

En olisi millään malttanut odottaa, että Linda kasvaa aikuiseksi, olen niin innoissani suunnitellut tämän neidin tulevaisuutta. Kirjava irlannincob upealla rakenteella, pitkällä harjalla ja vuohisilla, sekä mielettömällä ravilla varustettuna on jo ajatuksena uskomattoman upea näky valjakkokärryjen edessä, saati sitten kun pääsisin tämän käytännössä toteuttamaan.. Ennen ajon opettelemista on ehditty Lindan kanssa kuitenkin treenata jo yhtä sun toista. Takaa-ajoa on harjoiteltu aina vuoden iästä saakka lähes viikoittain. Linda osaa siis ajamisen perustaidot todella hyvin, maastossakin saatoin käydä yksinäni tammaa ajamassa.

Takaa-ajon lisäksi olen tehnyt Lindan kanssa tavallista enemmän harjoituksia maasta käsin. Uskon vahvasti, että tulevaisuudessa tulemme suuntaamaan myös työhevoskisoihin, missä tottelevaisuus on tärkeä laji, on harjoittelu hyvä aloittaa jo varsana. Linda on todella oppivainen hevonen ja tietää jo pienestä, mitä siltä pyydetään. Olen myös useasti käynyt yksin maastossa tamman kanssa, sekä harjoitellut siellä erityisesti tamman hermorakennetta teettämällä erilaisia ja välillä pitkäkestoisia harjoituksia. Linda suhtautuu tähän kaikkeen todella hyvin, eikä koskaan osoita merkkejä hermostumisesta tai muutoin hangoittele vastaan. Kuten arvata saattaa, pitäähän näitä opittuja taitoja käydä hyödyntämässä muutaman agility-kisan muodossa jo nuorena varsana.

En olisi ikinä uskonut, että näin voi käydä, mitä Lindan kanssa jouduimme kokemaan.. Vaikka hevonen on ikäänsä ja tasoonsa nähden todella rauhallinen, maastovarma, hyvä käsitellä ja tottelevainen, ei silti ikinä voi tietää, mitä tuleman pitää. Toimikoon tämä varoittava esimerkkinä kaikille hevostaan ajolle itsekseen opettaville.. Olimme Lindan ajokoulutuksessa siinä vaiheessa, että tammalla oli muutamaan kertaan ajettu kentällä, sekä käyty taluttajan kanssa maastossa. Kaikki oli mennyt erinomaisen hyvin ja luotin Lindaan kärryjen edessä jo kuin vanhaan tekijään. Näin ollen lähdin ensimmäistä kertaa yksin maastoon ajamaan, tarkoituksena tehdä rauhallinen lenkki tuttuja metsäteitä pitkin.

Kaikki menikin hyvin siihen saakka, kunnes olimme juuri kääntyneet kotiin ja kuulin kaukana takana tulevan ison auton. Eipä tuossa mitään, ajattelin, sillä rekkojen ohitusta on kyllä harjoiteltu useaan otteeseen vaikeammissakin maastoissa. Olihan tie kapea, mutta kyllä aina ohi mahtuisi, kun ohjastaisin Lindan ihan tien sivuun. Olimme juuri keskellä melko isoa alamäkeä, kun kuulin auton lähestyvän ja tajusin, että se tulee todella kovalla vauhdilla. Kuljettajalla ei olisi mitään mahdollisuuksia nähdä meitä siinä kohtaa mäkeä, kun itse tulee harjanteen takaa, saati sitten saada vauhtia hiljennettyä yhtäkkiä. Hermostuneena käskin tamman raviin, jotta ehtisimme mäen alle ja kuski näkisi meidät ajoissa väistääkseen. Olin kuitenkin myöhässä.

Kuinka voikin olla mahdollista, että yhdessä silmänräpäyksessä, pienessä hetkessä, voi saada tuhottua usean kuukauden työn? Ravasin hiljaa eteenpäin ja kuulin auton lähestyvän. Lopulta näin tukkirekan valojen ilmestyvän mäen päälle suoraan takanamme. Nostin käteni ja yritin näyttää kuskille merkkiä, että pysähtyisi, mutta sen sijaan kuulinkin pitkän, kovan ja terävän tööttäyksen rekan torvesta! Tämä oli jo valmiiksi hieman ihmeissään teputtavalle Lindalle liikaa, ja silloin se lähti kauhuissaan juoksemaan kotia kohti! Tuo liikkeelle nykäisy oli niin äkkinäinen ja voimakas, että pudotin ohjat käsistäni ja meinasin itsekin lentää kyydistä. Rekka takanamme saavutti hetki hetkeltä henkensä edestä laukkaavaa tammaa. Ikinä emme edes olleet kärryjen kanssa laukanneet, jolloin lisääntynyt kolina vaan pelotti Lindaa entisestään.

Voitte vain kuvitella nuo tunteet, jotka velloivat päässäni! Yritin saada rekkaa hiljentämään, mutta kuski ei tainnut edes tajuta, ettei minulla ole hevonen hanskassa, saati että yritin näyttää hänelle käsimerkkejä. Samalla yritin noukkia ohjia takaisin, ennen kuin ne sotkeutuisivat laukkaavan hevosen takajalkoihin. Toisaalta, enhän mitenkään voisi pysäyttää hevosta vaikka ohjat saisinkin, kun saman tien olisimme rekan alla. Mitään näin kamalaa tuskin koskaan olen hevoshistoriani aikana kokenut! Paniikissa miettiessäni, mitä ihmettä pystyisin tekemään, ongelma ratkesi kuin itsestään, tosin ei järin mukavalla tavalla. Olemme usein kävellen menneet metsän poikki oikotietä kotio, ja eiköhän Linda todennut tälläkin kertaa tuon oikopolun tietä paremmaksi vaihtoehdoksi.

En osannut tippaakaan varautua, kun täydestä vauhdista tamma heittäytyi sivulle, hyppäsi ojan yli ja samalla kärryjen massan voimasta kaatui kyljelleen. Itse lensin kyydistä kuin leppäkeihäs, rekkakuski sai vapaan tien eteensä ja huristi vauhdilla ohi. Kai tuo kuvitteli minun pysäyttäneen hevosen täydestä laukasta..? Linda sai pakokauhun vallassa revittyä itsensä ylös maasta, mutta kärryt pysyivät edelleen kyljelleen kaatuneina. Näin ollen toinen aisa vatsan alla ja toinen selän päällä tamma jatkoi pakokauhuista juoksuaan polkua pitkin, kunnes - luojan kiitos - jäi kärryistä kiinni kahden puun väliin. Itse juoksin perässä minkä kerkesin, hevonen riuhtoi edelleen kauhusta sekaisin ja yritti vapaaksi keinolla millä hyvänsä. Onneksi tuo osasi lopulta rauhoittua, kun tajusi ettei pysty liikkumaan senttiäkään, ja sain itseäni sen verran koottua, että osasin tammaa rauhoitella.

Sen olen myös oppinut valjakkokisoista, että aina maastossa ajaessa on hyvä olla puukko mukana. Niin se oli tälläkin kertaa, kärryihin kiinni teipattuna kuten aina, ja ainoastaan puukkoa käyttämällä sain Lindan päästettyä irti loukustaan, niin kireälle väärin päin kääntyneet kärryt olivat remmit vetäneet. Lopulta, kun sain Lindan vapaaksi ja tamma seisoi rauhassa vierelläni, en osannut muuta kuin itkeä. Niin paljon pelkäsin Lindan puolesta, etten osaa edes sanoin kuvailla noita hetkiä. Hetken rauhoittumisen jälkeen lähdimme kävelemään tallille päin ja silloin huomasin, että tamma ontuu jalkaansa, jota ei saanut maahan kärryn aisan takia. Kylkeen oli myös hiertynyt verinen palkeenkieli. Soitin jo matkalla eläinlääkärin tallille valmiiksi...

Hengissä ja kunnossa tuosta selvittiin, mutta voitte uskoa, että kokemus jätti pysyvät jäljet Lindan mieliin. Kun jokin menee koulutuksessa pieleen, on aina palattava kaksi askelta taaksepäin siitä, missä oltiin. Näin ollen pitkän lepoloman aikana ei edes vilkaistu kärryjen tai rekkojen suuntaan, myös traktorit alkoivat yllättäen Lindaa pelottaa.. Vähitellen, kun kaikki näytti olevan ulkoisesti kunnossa, aloin taas ottaa Lindaa kärryjen perään juoksemaan muilla hevosilla ajaessani. Tästä neiti ei ollut moksiskaan, ja niin jatkettiin myös takaa-ajoharjoituksia. Tämäkin sujui hyvin, mutta kärryt sen sijaan olivat edelleen Lindan pahin painajainen. Viiden avustajan voimin lähdimme liikkeelle siitä, että neljä ihmistä pitelivät aisoja tamman molemmin puolin ja kaksi ihmistä piteli hevosta. Vähitellen etenemällä, aisat kiinnittämällä, maassa vetämällä jne. päästiin lopulta eteenpäin.

Kauan aikaa se vaati, lukuisia harjoituksia, useita pettymisiä ja onnistumisia, kunnes lopulta taas saatiin kärryt perään. Reilu vuosi tuosta onnettomuudesta, ja Linda toimii taas ajohevosena kuin kuka tahansa koulutettu ajoponi. Toistaiseksi ajaminen tapahtuu vain kevyillä harjoituskärryillä, mutta pian on aika sovitella perään myös oikeita valjakkokärryjä. Myös työhevoskisojen veto-osuuksia varten on aloitettu harjoittelu, kyllä tässä tammassa ehdottomasti on potentiaalia kärryjen edessä toimimaan!

Ajamisen jäädessä pitkäksi aikaa tauolle, aloitin totta kai ratsuksi koulutuksen. Tällä kertaa kaikki sujuikin huomattavasti paremmin. Linda on edelleen perusluonteeltaan niin nöyrä ja palvelualtis, että sen kanssa on todella helppo tehdä töitä. Huonoa päivää tällä tammalla ei olekaan, vaan aina ollaan valmiita uusiin harjoituksiin. Edistys ratsuna on ollut nopeampaa kuin useimpien hevosten kohdalla, sillä takapakkeja ei ole tullut kertaakaan vastaan. Ajan kanssa tulen varmasti treenaamaan Lindan kanssa ahkerasti myös koulu- ja esteratsastusta. Tammalla on selvästi halua ja taitoa esiintyä yleisölle, minkä todistaa jo hyvin varhaisessa vaiheessa saatu menestys kisoista.

Aikuinen Linda, kaunis ja ihana, viisas tammani, on minulle edelleen se sama pieni varsa, jonka aikanani Tanjalta hain. Onnettomuus jätti pysyvän jäljen tamman mieliin, sen nykyisin pelätessä kaikkia kovia ja yllättäviä ääniä. Tämä on kuitenkin osa Lindan persoonaa ja sen kanssa on vain osattava elää. Samanlaiseen paniikkiin tuo ei enää joudu, mutta pieni säpsähdys ja jännittyneisyys on havaittavissa kerta toisensa jälkeen. Normaalia elämää tämä ei kuitenkaan haittaa millään tavoin! Myöskin kisoissa selvitään ongelmitta, kun muistetaan käyttää korvahuppua suojaamassa tamman herkkää kuuloa.

Kova työ myöskin kannatti, ja Linda on valjakkohevosena unelma tapaus! Kuten arvelinkin, hurmaa tuo tuomarin jos toisenkin upealla ravillaan ja täydellisellä keskittymisellä kouluradalla. Kouluosuus on ehdottomasti tämän tamman vahvin puoli. Maratonilla Linda ei hätkyile turhista, vaan suorittaa rataa tasaisen varmasti. Esteillä kääntyileminen on raskasrakenteiselle tammalle välillä hidasta, mutta Linda on niin herkkä ja kuuliainen ajettava, että hyvin on aina onnistuttu puikkelehtimaan pienistäkin porteista läpi. Tarkkuusrata sujuu samaan tyyliin kuin koulukoe, eikä Linda aina ihan ymmärrä, miksi nyt pitäisi mennä ennemmin todella lujaa kuin kauniisti..

Ratsuna Lindan bravuuri on myöskin kouluratsastus. Vaikea kuvitella, että näinkin massiivisesta hevosesta saa luotua yhtä siron gasellin, kuin Lindasta koulukisoissa kuoriutuu. Jälleen kerran tamman valttina on tuo lähtemätön ensivaikutelma, koko yleisö huokaisee syvään nähdessään tamman tanssahtelevan radalle. Koko suorituksen ajan Linda jaksaa tehdä parhaansa, eikä hetkeksikään kyseenalaista ratsastajan ohjeita. Koulussa kisataan niin pitkälle, kuin irlannincobin voi olettaa osaavan..

Esteillä Lindalta puuttuu vauhtia. Muutoin kyllä rata sujuu ongelmitta, kuten arvata saattaa. Pienissä esteluokissa etenkin puomeja putoilee hieman turhan tiuhaan tahtiin. Vuohistupsut jaloissa tuntuvat painavan niin paljon, että on ihan ylivoimaisen raskasta hypätä yli, kun lähes juoksemallakin pääsee.. Vasta kun esteitä korotetaan tuntuvasti, alkaa Linda kunnolla hypätä. Tekniikassa tosin on hieman hiomista, näin ollen myös suuremmissa luokissa voi helposti putoilla puomeja. Kisoissa Linda on ihanteellinen ratsastettava, sillä se ei koskaan kaahota tai kuumia liikaa. Tästä tosin seuraa ongelmana juurikin vauhdin puute, joka kostautuu tehottomina hyppyinä. Kaarrokset ovat kyllä tällä tammalla niin pieniä, että hyvällä ratasuunnittelulla saa korvattua suuren osan ajasta.

Kouluvalmennus 6.1.2009, valmentajana Dereka

Lindasta todella huomaa, että se nauttii kouluratsun hommista! Kun tamma asteli kentälle ja totesi sen olevan esteistä tyhjä, se tajusi heti mikä on homman nimi. Jo lämmittelyssä se alkoi toimia tehokkaasti ja sen liikkeet olivat aivan omaa luokkaansa, ei olisi heti ensi näkemältä uskonut millaisen vaikutuksen tamma voi tehdä – irlannincobiksi Linda omaa todella upeat askeleet ja liikkeet! Lämmittelyksi mentiin ensin käynnissä serpentiiniuraa ja joka kulmaan voltti, mutta vielä ei ollut tarkoituksena kiinnittää niin kamalasti huomiota itse taipumiseen. Kun hevonen alkoi lämmetä, alettiin menemään pitkät sivut rauhallista ja hallittua ravia ja lyhyet sivut rauhallista käyntiä. Tarkoituksena harjoitella ympyröiden menemistä todellakin ympyränä eikä minä tahansa soikiona – siispä ratsukko keskiympyrälle. Kun ympyrä saatiin käynnissä pyöreäksi ja ratsukon oli helppo seurata ympyrää – mentiin sama ravissa. Sitten suunnanvaihto ympyrällä ja ravissa ympyrää toiseen suuntaan. Sitten takaisin kaviouralle ja voltit jokaisen sivun keskellä. Sitten täyskaarron kautta suunnanvaihto. Sen jälkeen harjoitusraviin ja aina pitkillä sivuilla hevosta pyrittiin saamaan askeltamaan entistä pidempiä askeleita – Linda toimikin hienosti ja se pidensi askeltaan erittäin hyvin. Loppuverryttelynä käyntiä pitkin ohjin. Linda sai paljon kehuja valmennuksen jälkeen, vaikkei tehtykään mitään haastavaa, niin perusasioidenkin hiominen on joskus tarpeen.