VIR MVA Ch - KTK-II - YLA1 - VVJ I - KRJ III

Nimi:  R u i s k u k a n    A d o n i s
Rekisterinumero:  VH-34321
Rotu:  Irlannincob
Syntynyt:  1.8.2007 [VHKR]
Väritys:  Punaruunikko
Sukupuoli:  Ori
Korkeus:  145cm
Isä:  AF Late Lancelot - VIR MVA Ch, YLA1, KTK-I
Emä:  Wannabe Wanted - VIR MVA Ch, YLA2, VVJ I
Kasv. & om.:  Lilja
Koulutustaso:  Ajokoulutus, He A, 100cm
Ominaisuuspist.:  Täällä


Kuvagalleria
Sukutaulu
Kilpailukalenteri
Tarinakilpailut
Valmennukset
Jälkeläiset

Nuoren orivarsan elämää

Olin jo kauan kaipaillut itselleni irlannincob oria omasta tammastani, VIR MVA Ch Wannabe Wantedista. Vihdoin kun löysin aivan täydellisen orin, peukut ja varpaat pystyssä odotin varsan syntymää - ja orivarsahan sieltä tuli! Eikä ihan mikä tahansa varsa, täytyy sanoa, etten ole eläessäni nähnyt yhtä vahvarakenteista ja elämäniloista varsaa.

Meniköhän puoltakaan tuntia kun tuo jo kampesi itsensä seisomaan. Nisät löytyivät pikaisesti ja ekan maitohörpsyn jälkeen uskalsin minäkin jo hengittää, kaikki näyttää menevän hyvin. Pian Herra olikin jo vauhdissa ja kirmaili innoissaan ympäri karsinaa, emällä näytti jo menevän pasmat sekaisin, kun ei meinannyt pysyä pienokaisen vauhdissa.

Voitte vain arvailla, kuinka innoissani olin tästä orivarsasta! Väritys oli samaan tapaan yksivärinen kuin emälläänkin, sävynä vain ruskea ja upeat valkoiset sukat joka jalassa. Varsalla oli jo pienenä selkeät vuohiskarvat ja ihmeen pitkä häntä. Paksut jalat ja leveä rintakehä lupailivat tulevan komistuksen täydellisestä rakenteesta. Päätin siis ehdottomasti pitää varsan itse!

Adonis tosiaan onnistui hurmaamaan myös näyttelytuomarit heti maitovarsasta saakka. Ei mennyt nimi ihan pieleen tällä kertaa. Itse asiassa jo ensimmäisessä näyttelyssä muutama kasvattaja kävi kyselemässä orista ja sen vanhemmista. "Ethän vaan aio ruunata tätä varsaa?" oli yleinen kommentti.

En aikonut ruunata, en todellakaan, vaikka hetken aikaa sitä jo tosissani harkitsinkin! Jos on varsalla kokoa ja näköä, niin on kyllä luonnettakin. Täytyy jälleen sanoa, etten ole aiemmin eläessäni nähnyt yhtä suurella egolla varustettua Miestä! Adonis taisi olla kaikkein aiemmin vierottamani varsa, tuo nimittäin alkoi astua lauman tammoja jo ensimmäisenä talvenaan. Näin ollen Adonis sai muuttaa kaksin tarhailemaan vanhemman, hyväkäytöksisen vuonohevosorin kanssa. Tämän orin uskoin kyllä pitävän pienen miehen hyvin kurissa. Ja niinhän se tekikin. Samoihin aikoihin Adonis sitten keksikin, että ihmisten kanssa on kiva mitellä voimia!

Ensimmäisen vuoden keväällä käytiin Adoniksen kanssa todellista valtataistelua, mitä en ole joutunut vielä yhdenkään orin kanssa käymään. Lopulta jouduin kuskaamaan tuota pihalle suitset päässä ja raippa kädessä, uskomatonta kyllä. Moneen kertaan oli jo ruunaus lähellä, mutta sisu ei antanut periksi. Ainoa mitä keksin tulevana kesänä oli lähettää Poju orilaitumelle kasvamaan ja viisastumaan.

Murrosikä - jokaisen orin painajainen

Orilaidun tosiaan teki tehtävänsä, ja syksyllä kotiin palatessaan vuoden ikäinen Adonis oli kuin toinen hevonen. Hiukan surin hukkaan heitettyä kesää koulutuksen kannalta, mutta ehkä tämä käytöksen muutos oli sen arvoista. Adonis tosiaan kunnioitti ihmisiä ja käyttäytyikin sen mukaisesti. Silti totta kai varovaisena liikuttiin pihalla, vähintään ketjunaru leuan alla. Tallilta pois lähtiessä suitset oli pakko olla päässä, mutta niinhän orilla kuuluukin.

Kaikki sujui hyvin kevääseen saakka, kunnes tammoilla alkoivat kiimat, ja vieraita tammoja saapui pihaan astutukseen muilla oreilla. Adonis ei vaan voinut ymmärtää, miksei hän pääse kaikkien niiden ihanien leidien luokse. Näin ollen poju joutui tarhaamaan kauas tallin perälle tarhaan, mistä se ei varmastikaan karkaisi. Kaiken huipuksi Adonis joutui tarhaan yksin, kaikki muut orit tallilla kun astuivat tammoja..

Rankkaa oli jälleen, mutta tämä kaksvuotiskesä otettiin täysin treenin kannalta. Johonkin pikkuorin oli saatava purkaa energiansa! Liinassa juoksemista ja irtona hyppäämistä tehtiin pääasiassa, tässä vaiheessa vasta kunnolla huomasin Adoniksen upeat liikkeet ja valtaisan eteenpäinpyrkimyksen! Oikein pelottaa jo ajatella, mikä tykki tuo on kun selkään istutaan. Metriä enempää en uskaltanut nuorella hevosella hypyttää, vaikka näytti silti, että isompikin olisi ylittynyt - ja kevyesti. Kärryjä alettiin myös sovitella perään näihin aikoihin. Olin erittäin yllättynyt, kun Adonis otti homman vastaan ilman pieniäkään tappeluita! Muutaman takaa-ajon jälkeen tuo jo veti kärryjä perässään kuin vanha tekijä, tietysti aluksi taluttajan kanssa. Ekat kunnon ajoreissut tehtiinkin reen kanssa - vaikka aluksi mietinkin uskaltaako sitä perään laittaa. Lihaskunto kasvoi kohisten tuon talven aikana, vaikkei pitkiä reissuja tehtykään. Hevonen tuntui nauttivan täysillä joka kerta, kun pääsi uppohankeen perässään kuormaa vetämään.

Tällöin päätinkin, että ensin opetellaan työhevosen hommia, sitten vasta koulukiekuroita valjakkoajoa varten. Työhommissa Adonis oppisi kaiken sen kuuliaisuuden ja rauhallisuuden, mitä kärryjä perässään vetävältä hevoselta on löydyttävä! Jälleen olin todella ihmeissäni, kun Adonis keskittyi joka kerta täysillä tekemäänsä. Maastossa se vetää kuormaa perässään vaikka tappiin saakka, yhtä lailla seisoo paikallaan puita lastattaessa, kaikki käy kunhan Hän saa olla se, joka tekee työn. Liekö periytyvää tämä uskomaton työmoraali?

Samalla huomasin käytösongelmien vähentyvän. Narun päässä ja tammojen lähellä oli edelleen pitelemistä, mutta ohjien päästä uskalsin luottaa Adonikseen lähes missä vain. Ikään kuin hevonen olisi pitänyt suorittamaansa tehtävää puolet tärkempänä kuin tammojen astumista, tai ehkä se halusi vain esitellä tammoille, kuinka vahva Hän on, tiedä siitä sitten.. Joka tapauksessa saatoin olla erittäin ylpeä tämän pikkumiehen kehityksestä.

Kuin sivu suun treenattiin samalla valjakkoajoa. Meinasin ensin revetä naurusta, kun ensimmäisen kerran valjastin Adoniksen hienoihin kouluvaljaisiin ja perään laitettiin valjakkoajon kisakärryt. Olin niin tottunut katselemaan sitä työtamineissa. Ystäväni sen sijaan ei saanut silmiään irti tuosta orista, se oli kuulemma niiiiin upea. Ja niinhän se onkin, sitä ei käy kieltäminen.

Aikuinen ori - oikea herrasmies

Olin enemmän kuin onnellinen Adoniksen muuttuneesta käytöksestä. Mitä vanhemmaksi ori kasvoi, mitä enemmän teimme työtä yhdessä, sitä harvemmin jouduimme mittelemään voimia keskenämme. Valjakkoajo sujui kuin tanssi, kiitokset tästä hyvin tehdylle pohjakoulutukselle. Työhevoskisoissa Adonis on kerännyt itseensä jo niin valtavan määrän taitoa kärryjen edessä toimimiseen, että muutaman ajokerran jälkeen olimme jo valmiita kisoissa starttaamaan. Yhtä lailla valjakkoajo on tämän miehen laji, Adonis etenkin nauttii maratonista, kerrankin kun kärryt perässä saa juosta lujaa!

Ratsukoulutus oli myös kaiken kaikkiaan ihmeellisen kivuton prosessi. Parin avustajan voimin ja muutaman roikkumiskerran jälkeen uskalsimme jo lähteä maastoon käppäilemään. Eikä aikaakaan, kun kentällä saatoin jo yksinäni ratsastuksen apuja Adonikselle opettaa. Alussa ori toimi lähes pelkästään äänellä, avuthan se osasi kuin vettä vain ajamisen ansiosta. Pian tuo kuitenkin oppi yhdistämään äänen ja pohkeet toisiinsa, kouluradalla kun ei suureen ääneen hevoselle saisi jutella..

Kouluratsastus on Adoniksen mittapuun mukaan hieman tylsä laji. Tuo kyllä taas työtä tekevän hevosen tapaansa keskittyy hommiin täysillä, mutta aina välillä mieli karkaa jonnekin muualle. Etenkin kisoissa keskittymiskyky on koitoksella, pitkän otsaharjan alta täytyy aina välillä huudella kavereille, missä mennään. Sallittakoon tämä nuorelta orilta. Esteradalla taas koko ympäröivä maailma katoaa, kun Adonis saa siivet alleen ja tiikerinhypyt alkavat! Kuten jo aiemmin epäilin, ei tältä hevoselta hyppykykyä puutu! Ainoana hidasteena on pelkäävä ratsastaja, joka yrittää parhaansa mukaan hillitä orin menohaluja. Niin, ehkä pieni koko ja massiivinen rakennekin tekevät osansa, mutta sitä ei kyllä päällepäin huomaa.

Kaiken kaikkiaan Adoniksesta on kehittynyt aivan uskomattoman hieno ori! Mihin tahansa menemmekin, on tuo aina huomion keskipisteenä. Jatkuva ylväs olemus, upea rakenne ja hienot liikkeet vetävät väkisinkin ihailua puoleensa. Olen niin tyytyväinen orin kehitykseen kuin kasvattaja voi hevoseensa olla. Etenkin kun ajattelen, että tämä on se sama pieni ja sisukas varsa, joka minua kuskasi ympäri pihamaata narun perässä, ja oli vähällä joutua klinikalle ruunattavaksi..

Luojan kiitos näin ei tapahtunut. Aina kannattaa yrittää.

Kaikki sivuilla esiintyvä materiaali © Lilja