Etusivu
Rodun historiaa
Tietoa rodusta
Rekisteri
Kasvattajat
Jalostushevoset
Menestyneet vuonohevoset
Kantakirjatut vuonohevoset
Yhdistyksen toiminta
Jäsentallit
Sivuista & yhteys
|
Vuonohevosten virtuaalihistoria
Vuonohevosten kanta virtuaalimaailmassa on vuosien saatossa vaihdellut enemmän ja vähemmän. Nousuun se lähti 2000-luvun alussa muutaman tietyn kasvattajan voimin, joiden myötä muutkin alkoivat kiinnostua rodusta. Myös VHR auttoi asiaa rotutietouden lisäämisessä. Jonkin aikaa vuonoja tuntui löytyvän lähes jokaiselta virtuaalihevostelijalta, kunnes ne taas katosivat lähes täysin. Oliko syynä sitten 'suurimpien' kasvattajien lopettaminen, tai yhdistyksen toiminnan lakkaaminen vuonna 2005? Vuonohevosia kuitenkin tuntui olevan melko vähän. Vuoden 2006 alussa vuonoja tuntui edelleen olevan melko vähissä määrin. Näkyviä kasvattajia on vain muutama, tietenkin monesta tallista muiden rotujen ohella saattaa löytyä pari vuonohevostakin. Tällöin otin hoitaakseni rodun elvyttämisen oman kasvatustyöni päästessä jälleen vauhtiin. Aloin myös kunnostaa VHR:n sivuja Tepan luvalla, näin yritän kerätä listoille kaikki rodun aktiiviset kasvattajat ja pitää tiedot ajan tasalla. Itse aloitin vuonohevosten kasvatuksen vuoden -02 alkuvaiheilla. Tauolle jäin pariksi vuodeksi, kunnes taas 2006 kasvatustyö jatkui siitä, mihin se oli jäänyt. Hieman järkytyin vuonohevosten tasosta virtuaalimaailmaan palatessani! Yritän tässä yhdistyksen myötä itsellenikin vähän paremmin kartoittaa, missä todellisuudessa mennään. Ohjeistakaa toki kauemmin seuranneet, miten tilanne todella on, jos omiani puhun jonkin asian suhteen. Sukulinjoista voisin vielä todeta hieman. Alkuvaiheissa tosiaan lähes jokaisen vuonon takaa löytyivät samat nimet, ainakin joku näistä tunnetuimmista. Nykyisinkin ne kummittelevat vielä monen sukupolven takana. Itse en pidä tätä lainkaan pahana asiana! Jos kerran hevonen on kaikin puolin hyvä ja menestynyt, miksei sitä tulisi käyttää? Jälkeläistensä tulisi aina olla vanhempiaan parempia, näin ollen suvun oletetaan paranevan kerta kerralta. Ja eikö aina ole parempi käyttää hyviä hevosia taustalla? Myös tuontihevosia on nykyisin todella paljon. Itse toin ensimmäisen norjalaisen tammani vuonna 2003. Aiemmin en ollut kenenkään kuullut tätä tekevän. Nykyisin varmaan puolet vuonohevosista on muualta tuotuja. Tämä osaltaan parantaa vuonohevosten tilannetta, uuden veren saaminen jalostukseen on aina hyvä asia. Tuontihevosten kautta on hyvä alkaa luomaan jälleen uutta ja entistä parempaa suomalaista linjaa. Useat uudet kasvattajat ovatkin aloittaneet kasvatuksensa kokonaan tuontihevosten pohjalta. Vuoden 2007 alussa vuonohevosten määrä oli jälleen hienoisessa kasvussa. VHR:n toiminta saatiin jälleen käyntiin ja hevosrekisteri toimimaan. Uusi kasvattajia ilmaantui myös lisää ajoitellen. Oikeastaan vasta vuoden -07 lopuilla puhkesi oikea 'vuonisbuumi', ja moni totesikin vuonohevosen sen ajan 'muotiroduksi'. Tätä en sen tarkemmin osaa kommentoida, mutta ainakin rotumme tilanne näyttää jälleen varsin valoisalta virtuaaliharrastajien silmin. Rodun tunnetuimpia kasvattajia aakkosjärjestyksessä, listannut Tepa (-05) Fjord CenterKeskittynyt ainoastaan vuoniskasvatukseen. Hevosista kuuluisimpia mm. MB Hermanni ja Mablen Tähti, kasvateissa ei kovin nimekkäitä hevosia, mutta silti monta hyvin menestynyttä. Kasvatti ennen nimellä Thunderlight. Talli Hallakko Kasvatti vuonohevosia myös päärotunaan. Kuuluisia oreja mm. T.H. Leonardo ja, tammoja Hallakon Heartilly sekä T.H. North Heart. Hepohullun Unelmatalli Menestyneitä ja paljon kisattuja vuonohevosia, vaikkakaan ei kasvattajista suurimpia. Oreja mm. Homeboy Extra. Hevosenkengän Talli (2000-2001) Kasvatti vuonohevosia ensin muiden rotujen joukossa ja keskittyi sitten niihin. Menestyneimpiä kasvatteja Hevosenkengän Semolina ja Hevosenkengän Once In A Lifetime, kuuluisimpia hevosia näiden lisäksi ori Seth ja tamma Sitruunapiirakka. Koululaakson Tallit Ei varsinaisesti keskittynyt vuonohevoskasvatukseen, mutta tallin hevosia ja kasvatteja (Laakson -) löytyy monista suvuista. Tallin kuuluisimpia vuonohevosia on ollut ori Dublin Frey, kasvateista mm. Laakson London. Liinun Virtuaalitalli Ei ollut varsinainen vuonohevoskasvattaja, mutta loi hyviä, suureksi osaksi jo kadonneita vuonislinjoja. Oreja mm. Hafner ja Liinun Fjordguten. MS-talli Ruiskukka Keskittyy lähes pääasiallisesti vuonohevoskasvatukseen. Kasvatus alkanut vuonna -01 ja tauon jälkeen jatkui -06. Tunnettuja kasvatteja mm. Cornflower's SunBeauty sekä Cornflower's Beautiful Volcano. Siittola Stickypaw (2003-2005) Kasvatti vain melko lyhyen aikaa, mutta muutamat S.P.W. -kasvatteihin törmää silti yllättävän usein. Näistä menestyneimpiä mm. S.P.W. Señor Serpentine. Tähtitaivaan Kartano (2001-2005 ) Jatkoi Hevosenkengän Tallin vuonohevoskasvatusta ja sukulinjoja. Ei varsinaisesti yksittäisiä kuuluisia hevosia, mutta useampia hyvin menestyneitä. Kasvattajanimet Tähtitaivaan ja Star Sky's, joista ensimmäinen käytössä useimmilla vuonohevoskasvateilla. Vaahteran Talli Kasvatti vuonohevosia jonkin verran. Kuuluisimpia kasvatteja MB Hermanni ja Mablen Voikukka, muista hevosista mm. IN's Valkoinen Voikukka.
|