Olin jo kauan ja salaa haaveillut omasta hevosesta omassa pihassa ja omassa tallissa. Pitkän hevosuran jälkeen lopulta päätin tehdä haaveestani totta, ja aloin katsella myytäviä maapaikkoja. Mitään suurta ja kallista en kaivannut, vaan pientä mökkiä mihin itse majoittua, sekä jotain ulkorakennusta hevosen suojaksi.. Kuin sattumalta törmäsin ilmoitukseen myytävästä maatilasta, vanhan tallirakennuksen kera. Ja enköhän ihastunut paikkaan ensinäkemältä! Melko huonon kunnon takia tila myytiin pilkkahintaan, ja näin sain vihdoinkin asua maalla, suoraan sanottuna keskellä ei mitään, vain metsää ja peltoja ympärilläni.

Seuraavaksi alkoikin hevosen haeskelu. Viisas ystäväni vakuutti minut, että enhän voi vain yhtä ottaa, pitää ehdottomasti olla seuraa, eli täytyy olla kaksi hevosta. Halusin ehdottomasti suomenhevosen, kuten varmaan joka toinen ensimmäistä hevostaan ostava nuori nainen. Eikä mennyt kauaakaan, kun näin ilmoituksen vuonna -95 syntyneestä tammasta, O.T. Narsissi-Velho. Pian Sissi muutti kanssani kotiin, ja olin onneni kukkuloilla! Mutta kuten todettu, piti tammalle saada kaveri. Jotain pientä ja helppoa, seuraponi... Ja näin ollen toteutin toisen suuren haaveeni, olenhan rakastunut kirjaviin shettiksiin, ja näin myös Lumi muutti talliin.

Jonkin aikaa elelimme rauhaisaa eloa kolmeen pekkaan, kunnes viisas ystäväni jälleen keksi, että tammoillahan voisi teettää varsat! Tallissa on tilaa vaikka muille jakaa, molemmat hevoset ovat näyttelyissä palkittuja ja hyvä sukuisia. Ei muuta kun tuumasta toimeen, pian oli orit valittu ja molemmat mammat paksuina.

Sissi varsoi ensin oman pienokaisensa, orivarsan Lepardi's Velho-Prinssin. En kuitenkaan pidemmän päälle pitänyt suunnittelemastani kasvattajanimestä Lepardi's, ja näin ollen Lumin varsa saikin kunnian olla ensimmäinen Ruiskukan kasvatti. Tämä upea, ruunikonpäistärikko ori syntyi 19.4.2002 ja nimekseen hän sai Cornflower's Snow-Dinosaur. Tämä ensimmäinen Ruiskukan kasvatti palkittiin myöhemmin urallaan arvonimin VIR MVA Ch, KTK-III, YLA2, sekä VRER:n suosittelemana jalostusorina. Jälkeläisiä Dinolle ehti siunaantua lähes 40 kappaletta. Hyvin siis lähti käytiin tämä kasvatustoiminta..

Pian ensimmäisten varsojen synnyttyä astutin tammat uudelleen, sekä innostuin ostamaan talliin vuonohevosen. Vuoniksia on aina ollut niin harvassa, etten edes uskaltanut haaveilla koskaan sellaista myynnissä näkeväni, mutta toisin kävi. Pian maailmaan putkahti myös ensimmäinen vuoniskasvattini, tamma Cornflower's SunBeauty. Tamma palkittiin myöhemmin VIR MVA Ch -arvonimellä, sekä kantakirjattin III-palkinnolla. Tästä tammasta onkin lähtöisin koko Ruiskukan vuonohevoskasvatus.

Olen aina ollut hyvin kiinnostunut näyttelytoiminnasta, ja näin ollen pyrinkin pian Virtuaalisen Näyttelyjaoksen tuomariksi. Pääsin tehtävään, ja uset näyttelyt ehdin urani aikana arvostella. Ruiskukassa myös järjestettiin NJ:n alaisia näyttelyitä hyvin usein. Samoihin aikoihin hyvä ystäväni Raisa perusti Virtuaalisen Valjakkoajojaoksen (VVJ). Minut hän otti hommaan mukaan ranking-pisteiden laskijana. Mikäpä siinä oli laskeskellessa, kun oma tammani, Cornflower's SunBeauty, piti kirkkaasti ykkössijaa hallussaan. Vaikea siis arvata, kuinka nykyisetkin Ruiskukan vuonot ovat kuin syntyneet valjakkoajoradoille. Kilpailin myös ahkerasti hevosillani, seuranani toimi Hepohullun Unelmaratsastajat (HeU) ja VRL:n kisalupana KL-140.

Jossain vaiheessa NJ:n perustajalle, Raisalle, alkoi tulla ajan puute jaoksen kanssa. Vaatimalla vaatien hän lopulta sai minut suostuteltua jaoksen puikkoihin. Mikäpä tässä, ajattelin, ja jonkin aikaa ehdinkin NJ:tä pyörittää. Samoihin aikoihin olin laajentamassa Ruiskukan toimintaa entisestään. Kasvatteja kyseltiin jatkuvasti, hevoset menestyivät niin näyttelyissä kuin kilparadoilla, ja kaikki tuntui menevän nappiin. Ainoastaan karsinat alkoivat loppua, sillä tallissa majaili myös lauma yksityisiä hevosia, joiden omistajille olin hyvyyttäni tallipaikat luvannut. Eipä siis muu auttanut, kuin rakentaa uusi ja isompi talli. Lieneekö edes syytä mainita, millainen sijoitus tämä oli?

Uusi talli valmistui ajallaan, ja voi miten hieno siitä tulikaan. Yksityisiä ilmaantui lisää talliin ja samalla haalin itselleni lisää hevosia. Ensin talliin rantautui lämminverinen ravuri. Olin kisannut raveissa jonkun verran shetukoiden sekä suokkieni kanssa, ja kärpänen pääsi puremaan. Pitihän talliin saada edes yksi, ihan aito juoksija, TT Be A Speedy Boy. Yllättäen ori menestyi myös näyttelyissä ja siitä tuli usean lämppäri-kasvattini isä. Ponit ovat kuitenkin aina olleet Ruiskukan sydän ja sielu, näin ollen myös welsh mountain tamma sai muuttaa Ruiskukkaan. Itselläni pidin vain yhden welsh-kasvattini, menestyksekkään orin Cornflower's Unfear Moonlight. Myös pari issikkaa ehti Ruiskukan katon alla majailla.

Seuraava projekti oli jo kauan suunniteltu maneesi tallin pihaan. Maata kyllä riittäisi, rahoitus lienee ollut suurempi ongelma. En juurikaan tämän ajan tapahtumia muista, kunnes lääkäri totesi minuun iskeneen burn outin. Ongelmat alkoivat kasaantua niskaan yhtenä valtaisana vyyhtinä, jolloin itsekin totesin, että on pakko hidastaa tahtia, jo ihan hevosten hyvinvoinnin kannalta.

Maneesin rakennuttaminen peruttiin viime tipassa taloudellisten ongelmien takia. Laitoin hevosia myyntiin joukoittain, samoin yksityiset saivat muuttaa muualle, kun en enää jaksanut niitä säännöllisesti hoitaa. Suurten muutoksien, itkujen, porujen ja kyynelten jälkeen tallissa majaili enää muutama hevonen. Näistä en raaskinut luopua edes pakon edessä. varsoja en enää aikonut teettää, en ilmoittaa hevosia näyttelyihin enkä kisoihin. Harrastin vain puskaratsastajana toimimista, pääasiassa maastoilun merkeissä.

Kuten arvata saattaa, en tässä tilassa myöskään enää Näyttelyjaosta kyennyt pyörittämään. Anni ottikin tehtävän haltuunsa pian lopetettuani. Myös tuomarin hommista jäin pois samaan syssyyn.

Voi miten nautinkaan siitä hiljaisuudesta ja rauhasta, jota pitkän aikaa sain viettää. Kaikki paineet olivat poissa, ei enää vaativia asiakkaita, varsan tilaajia, näyttelyiden järjestäjiä. Ei paperisotia, hevosten myyntiä tai mitään muutakaan stressiä. Vain minä ja kolme ihanaa ratsuani. Olin pari vuotta sitten tuonut Norjasta mukanani nuoren ja pelokkaan vuonistamman, Biankan, jonka kanssa rakensimme todella erityislaatuista suhdetta. Tämä nyt jo poisnukkunut tamma tulee aina olemaan jotain ainutlaatuista ja upeaa hevoshistoriassani. Oikeastaan onkin Biankan ansiota, että palasin jälleen vanhaan arkeen ja toimintaan mukaan.

Lopulta en enää voinut vastustaa kiusausta, vaan minun oli saatava Biankasta itselleni varsa. Olin ehtinyt käyttää tammaa muutamaan kertaan näyttelyissä, ja se oli palkittu loistavin pistein. Ei siis muuta kun orin luo ja pian tallissa majaili taas pieni ja terhakka vuonisvarsa. Pakko myöntää, mutta olin kaivannut tätä aivan valtavasti! Eikä aikaakaan, kun saman katon alle syntyi myös shettisori.. Ja toinen vuonis.. Ja siitä se taas lähti käyntiin.

Uutena hankintana päätin kuitenkin ostaa irlannincobin. Olen aina ihaillut rodun luonnetta, persoonaa, sekä ennen kaikkea ulkonäköä valtaisine vuohistupsuineen. Näin muutti Ruiskukkaan ensimmäinen tinkertamma, Wannabe Wanted (VIR MVA Ch, YLA2, VVJ I). Samoihin aikoihin aloin kiinnostua, mitä mahtaa ulkomaailmassa jälleen tapahtua. Olin lievästi sanottuna järkyttynyt kaikista uusista muutoksista, koskien mm. VRL:toa, NJ:sta, VVJ:sta jne. Eipä kuitenkaan auttanut muu kuin sopeutua muutoksiin..

Suurin järkytys oli kuitenkin Tepan hiljainen pois vetäytyminen, jolloin Virtuaalinen Vuono- ja Islanninhevosrekisteri jäi vaille ylläpitäjää. Tepan pyynnöstä laitoin haun pystyyn tähän hommaan, ja pari hakemusta tulikin, muttei yhtäkään, jonka Tepa olisi hyväksynyt. Jälleen siis minua oltiin puhumassa ympäri, ja jälleen suostuin ja otin VHR:n vastuulleni. Tämän piti olla vain väliaikaista, kunnes sopiva pitäjä löytyisi, mutta samassa hommassa ollaan edelleen..

Täytyy myöntää, että olen jälleen täysin mukana tässä touhussa. Anna pikkusormi ja niin edelleen... Tosin tällä kertaa olen huomattavasti viisastunut edellisestä. Ruiskukassa on - ja tulee olemaan - ainoastaan kolmen rotuisia hevosia. Kokonaismäärä tuskin tulee koskaan juurikaan kymmentä ylittämään. Haluan taata jokaiselle hevoselleni sen ansaitseman määrän huomiota ja rakkautta. En pysty repeämään joka suuntaan ja yritän pitää kaikki hommat hanskassa, näin ollen tehtävää ei saa kertyä liikaa.

Ruiskukkalaisilla varsoilla on edelleen kysyntää, ja kasvatteja syntyykin noin kolme kappaletta kuukaudessa. Tammoille olisi aina tarvetta, mutta uusia tulee talliin vasta edellisten siirtyessä eläkkeelle kisa- ja jalostuskäytöstä. Kaikki Ruiskukassa syntyvät varsat ovat pitkällisen jalostustyön tulosta, eikä mitään tehdä hätiköiden. Yksi merkittävimmistä Ruiskukan linjoista lienee shetlanninponeissa nähtävä orilinjaus, jonka nuorimpana edustajana toimii tällä hetkellä orini Ruiskukan Lumimies.

Vastuutehtäviä olen onnistunut kuitenkin itselleni haalimaan, vaikka niistä parhaani mukaan koetan erossa pysytellä. Ellen sai minut aikanaan ylipuhuttua VVJ:n rakennetuomariksi, ja samassa hommassa jatkoin Kerpan vaihtuessa VVJ:n ylläpitäjäksi. Virtuaalisen vuono- ja islanninhevoskantakirjan sain myös hoidettavakseni VHR:n ohella. Toimin toki myös kantakirjan tuomarina. Näyttelyjaoksen tuomariksi ryhtymistä olen harkinnut muutamaan otteeseen, mutta vahingosta viisastuneena en ainakaan vielä ole sille tielle lähtenyt. Ruiskukka on kuitenkin se kaikkein tärkein, tälle tallille haluan omistaa aikani ja energiani.

Ruiskukassa kasvatustoiminta jatkuu aivan upeiden kantatammojen voimin. Syntyvät varsat ovat toinen toistaan hienompia, ja kasveteissa onkin useita mainetta ja mammonaa niittäneitä yksilöitä. Vuoden 2008 lopulla kasvatteja on Ruiskukan liitteen alle syntynyt lähes kaksisataa kappaletta! Kiitokset kaikille minulle kasvattejaan myyneille sekä Ruiskukan kasvatin ostaneille, ilman teitä tämä touhu ei olisi mahdollista :)